FAOn uusi laskukaava: Nälkäisten määrä sittenkin mahdollista puolittaa

Uuden kaavan mukaan nyt menee paremmin kuin luultiin, ja ennen paljon huonommin kuin tiesimmekään.

Teksti: Esa Salminen Kuva: Thorsten Schmitt

Miljardi ihmistä näkee nälkää. Tämä virheellinen tieto lipsahtaa välillä Kepankin julkaisuihin. ”Oikeasti” miljardin verran on aliravittuja ihmisiä, mikä on eri asia. Mutta sekään ei ole totta. Viime vuonna YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO veti tämän paljon siteeratun ”miljardi nälkäistä” -tilastonsa pois, koska kävi ilmi, että FAOn laskukaava oli todella puutteellinen.
Nyt järjestön väki on tarkastanut laskutapojaan, ja on päästy uuteen tulokseen: noin 850 miljoonaa aliravittua.
Se on silti paljon, tietenkin. Mutta kun FAO käänsi analyyttisen katseensa menneisyyden heikkolaatuisiin arvioihin, järjestössä huomattiin, että ennen oli paljon huonommin kuin aiemmin luultiin. Tämä on ironista kyllä hyvä uutinen maailmanjärjestölle.
***
Vuosituhattavoitteita mitataan vuoden 1990 tasoon nähden, ja ravitsemusta koskevan tavoitteen alla pyritään nälkäisten määrä puolittamaan vuoteen 2015 mennessä. Kun nälkäisiä ehkä olikin lähes miljardi aiemmin luullun 833 miljoonan sijaan, on puolittamiseenkin nyt lyhyempi matka.
Guardianilla on hieno interaktiivinen grafiikka arvioiden eroista: siitä näkee muun muassa, että nälkäisten määrä onkin kasvun sijaan laskenut, vaikka muutamaan viime vuoteen sille ei olekaan tapahtunut juuri mitään. Vääräleuat Twitterissa ovatkin jo vitsailleet, että paras keino vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen näyttääkin olevan lähtötiedon muuttaminen.
FAOn uusi metodi ottaa ensi kertaa huomioon esimerkiksi ruoan pilaantuminen varastoinnissa ja kuljetuksessa, mikä tarkentaa lukuja huomattavasti. Ja oikeammat luvut varmasti auttavat kohdistamaan maatalouden kehittämisohjelmia.
Edelleenkin tutkimus tosin mittaa vain kalorien määrää. Se ei siis huomaa esimerkiksi sitä, että monet köyhät perheet vaihtavat maissin vähäravinteiseen mutta halvempaan kassavaan — ja syövät muutenkin yksipuolisemmin silloin, kun on laiha vuosi.