Ajatushautomo Eurosif (European Sustainable Investment Forum) vaikuttaa vakavasti uskovan, että Euroopan komissio lähestyy sitä hetkeä, kun yritysten on pakko raportoida toimintansa vaikutuksista ympäristöön, yhteiskuntiin ja hyvään hallintoon, kertoo Responsible investor -uutispalvelu.
Komission kansalaiskuuleminen yhteiskuntavastuuraportoinnista päättyi 28. tammikuuta. Eurosifin mukaan myös yrityslobbarit suhtautuvat kasvaviin avoimuusvaatimuksiin aiempaa vähemmän vihamielisesti – avoimuus alkaa olla osa maisemaa.
Kepa julkaisi tammikuun 21. päivä mielipidemittauksen, jonka mukaan kahdeksan kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että pörssiyrityksiltä pitää edellyttää vuosittaista yhteiskuntavastuuraportointia. Nykyisin kertominen esimerkiksi yritystoiminnan vaikutuksista ympäristöön ja ihmisoikeustilanteeseen on vapaaehtoista.
Fingo peräänkuuluttaa: ”Tässä historian taitekohdassa Suomen kannattaa katsoa neljää vuotta pidemmälle”
Valtiovarainministeriön julkaisemat säästöehdotukset pitävät sisällään merkittäviä leikkauksia varsinaiseen kehitysyhteistyöhön tai jopa sen lakkauttamisen. Vaikka kehitysyhteistyön ensisijaisena päämääränä on köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen, se on myös Suomen taloudellisten etujen mukaista.