Itä-Afrikka maakaasulla irti kehitysavusta? Merkittävät kaasulöydöt rikastuttavat Kenian, Mosambikin ja Tansanian kirstuja lähivuosina. Se johtanee avun – muttei välttämättä köyhyyden – vähenemiseen. 28.05.2012 Uutiset
Suomen uusi lähetystyö: yritysvastuu? Yritysvastuu on kuuma aihe, ja sillä on väliä myös kehitysmaille. Yritysten toiminta voi joko edistää kehitystä tai pahimmillaan haitata sitä. "Työ on tavattoman suuri ja virheitä on tehty aikaisemin", Stora Enson Terhi Koipijärvi sanoi Maailma kylässä -festivaaleilla järjestetyssä keskustelussa. 26.05.2012 Uutiset
Kepa: Yritysvastuulle selkeät säännöt Suomen kaivosverokeskustelussa on yhtymäkohtia kehitysmaiden arkeen: yritystoiminnan hyötyjen ei haluta valuvan pois maasta. Pahimmillaan vero- ja ympäristöhelpotuksilla houkutellut ulkomaiset investoinnit aiheuttavat kehitysmaille enemmän haittaa kuin hyötyä. 25.05.2012 Tiedotteet
Järjestöt ja yritykset pikadeiteillä Sonera Stadiumin Hall of Fame täyttyi tiistaina 27.3. kilisevistä kuohuviinilaseista ja ujosta kikatuksesta, kun siellä järjestettiin yritysten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyön speed dating. 28.03.2012 Blogit
Kepa ja Elinkeinoelämän keskusliitto virittelivät järjestöjen ja yritysten yhteistyötä Järjestöt ja yritykset kohtasivat pikatreffitapahtumassa Helsingissä. 27.03.2012 Uutiset
”Hiilivero” ei innosta eurooppalaisia lentojättejä Seitsemän suurta ilmailualan yritystä kampanjoi EU:n komission kaavailuja saattaa lentoliikenne EU:n päästökaupan piiriin. Lentoyhtiöt toivovat "kompromissia". 13.03.2012 Uutiset
Video: Afrikan kaivosjohtajat kannattavat avoimempaa liiketoimintaa Joukko afrikkalaisia kaivosyritysten johtajia ja luonnonvaraministereitä kannattaa läpinäkyvyyttä ulkomaisten yritysten toiminnassa. 01.03.2012 Blogit
EU haluaa avata luonnonvarayritysten tilejä Eduskunta pohtii parhaillaan kantaansa kehitysmaille tärkeään EU-aloitteeseen, joka avaisi metsä-, kaivos- ja öljyalan yritysten maakohtaista talousraportointia. Työministeri Lauri Ihalainen esitti maanantaina EU:n kilpailukykyneuvostossa Suomen vielä melko varovaisia kantoja asiaan. 22.02.2012 Uutiset
Elokuva: ”Suomalaiset valtaavat metsämme” Tuore dokumentti kyseenalaistaa vastuullisena ja vihreänä yrityksenä profiloituvan Stora Enson metsähankkeen Etelä-Kiinassa. 04.01.2012 Uutiset
EU:lta uusi strategia yritysvastuusta Vastuullisuus tulee tuoda osaksi yrityksen perusstrategiaa, linjaa Euroopan komissio. Kriitikot pahoittelevat, että vastuusäännöt koskevat vain pääkonttoreita, eivätkä kehitysmaissa toimivia tytäryrityksiä. 26.10.2011 Uutiset
Maata myytävänä Lain mukaan Mosambikissa ei maata myydä. Siihen voi olla tietty omistusoikeus, ja sitä voidaan vuokrata vaikka 50 vuodeksi eteenpäin. Mutta ihan oikeaan omistukseen maata ei saa. Eihän…? 22.08.2011 Blogit
Tutkimus: Yritykset tekevät hyvää nollatakseen tekemänsä pahat Yritysten yhteiskuntavastuu kasvaa sitä mukaa, kun vastuuttomuuskin, selviää tuoreesta yhdysvaltalaistutkimuksesta. Yritykset näyttävät kompensoivan imagohaittoja hyvin teoin mieluummin kuin muuttavan "pahoja" toimintatapojaan. 11.08.2011 Uutiset