Tutkija: Pohjois-Korean kanssa kannattaisi puhua Kim Jong Un vaikuttaa pyrkivän talouskasvuun ja suhtautuu Kiinan valtaan epäilevästi, sanoo Wienin yliopiston Itä-Aasian talouden ja yhteiskuntatieteen professori. 16.03.2012 Blogit
Suomessa myydään edelleen Israelin laittomien siirtokuntien tuotteita Reilulla 30:lla Suomessa toimivalla yrityksellä on taloudellisia yhteyksiä siirtokuntiin miehitetyillä palestiinalaisalueilla, selviää Finnwatchin tuoreesta tutkimuksesta. Järjestö kehottaa boikotoimaan siirtokuntatuotteita, sillä yritystoiminta ylläpitää konfliktia. 07.03.2012 Uutiset
Pax: Puolustusministeriö valvoo ja auttaa asekauppiaita Sadankomitean ja Rauhanliiton verkkolehti Pax ruotii puolustusministeriön lämpimiä välejä suomalaiseen sotatarviketeollisuuteen. "Vaikea sanoa, aiheutuuko tästä jääviyttä", Sadankomitean pääsihteeri Eekku Aromaa sanoo. 06.03.2012 Uutiset
Afrikan maat haluavat isommat siivut luonnonvaroistaan Avoimet ja pitkäaikaiset suhteet luonnonvaroja käyttävien yritysten ja köyhien maiden välillä olisivat The Economistin mukaan hyödyksi kaikille osapuolille. CGD-ajatushautomo esittää innovatiivista tulonjakomallia resurssikirouksen ehkäisemiseksi. 22.02.2012 Uutiset
EU haluaa avata luonnonvarayritysten tilejä Eduskunta pohtii parhaillaan kantaansa kehitysmaille tärkeään EU-aloitteeseen, joka avaisi metsä-, kaivos- ja öljyalan yritysten maakohtaista talousraportointia. Työministeri Lauri Ihalainen esitti maanantaina EU:n kilpailukykyneuvostossa Suomen vielä melko varovaisia kantoja asiaan. 22.02.2012 Uutiset
Varustelu syö yli 1200 miljardia euroa vuodessa Asekaupan varjomaailmassa virtaavat veri ja voitot, kuvataan uutuuskirjassa. Yhdysvallat vastaa yksin yli puolesta maailman sotilasmenoista. 13.02.2012 Uutiset
EU suuntaa kauppaedut ja kauppaa tukevan avun köyhimpiin maihin Euroopan komissio esittää, että kehitysmaille annettavia kauppaetuja ja niin sanottua Aid for Trade -apua keskitetään vähiten kehittyneille maille. 27.01.2012 Uutiset
Globaalit kriisit vaativat reilua kauppajärjestelmää Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Maailman kauppajärjestö WTO:n Dohan kehityskierroksen alkamisesta. Sen oli määrä paikata aiempien WTO:n neuvottelukierrosten puutteita. Tavoitteena oli oikeudenmukaisempiin ja tasapuolisempiin sääntöihin perustuva monenkeskinen kauppajärjestelmä, joka palvelisi kestävää kehitystä ja edistäisi kehitysmaiden mahdollisuuksia hyötyä maailmankaupasta. 19.12.2011 Blogit
Timantit ovat vieläkin veressä Verimineraalit ja tappajafarkut ovat hiipineet julkiseen keskusteluun ja kaupassa kävijöiden mieliin, ja hyvä niin. 08.12.2011 Blogit
Vaateteollisuus uhkaa hiipua Lesothossa Kun tuet ja tulliedut lakkaavat, aasialaiset yritykset muuttavat halvempiin maihin. 07.11.2011 Uutiset
Reilun kaupan viikko alkoi Kepan keittiön termoskannuihin olivat aamulla ilmestyneet tarralaput: Reiluus saapui työpaikalle. No, oikeasti saapui jo 1999 kun Kepa oli mukana perustamassa Reilun kaupan edistämisyhdistystä. 24.10.2011 Blogit
Brasilian koilliskolkka teollistuu täyttä höyryä Satamien oiva sijainti houkuttelee öljynjalostamoja ja raskasta teollisuutta, muu tuotanto seuraa perässä. 03.10.2011 Uutiset