Kahdeksan reseptiä kestävään talouteen Maailmantalouden tekijät -vaalikampanjan videoilla eduskuntapuolueiden puheenjohtajat haastavat kaikki kansanedustajaehdokkaat mukaan. 16.01.2015 Blogit
Ministeriöltä 15,9 miljoonaa järjestöjen kehitysyhteistyöhön Valtionavustusta myönnettiin 80 hankkeelle yhteensä 15,9 miljoonaa euroa. Suosituimmat maat olivat Tansania, Somalia, Kenia ja Nepal. Valtionavustus kohdistuu vuosien 2015–2017 aikana toteutettaville kehitysyhteistyöhankkeille. 16.01.2015 Blogit
Jäsenaloite toimii Onko sinulla idea toiminnasta, joka voisi hyödyttää muitakin järjestöjä? Tai joka edistäisi yhteistyötä ja verkostoitumista? Tee Kepalle jäsenaloite! 14.01.2015 Blogit
Tuhannet suomalaiset vaativat avoimuutta yritysten veronmaksuun Järjestöjen Veroparatiisimatkat-kampanja keräsi viime vuonna yli 3 200 viestiä postikorttien ja verkkovetoomusten muodossa kolmelle suomalaisyritykselle: Koneelle, Stora Ensolle ja UPM:lle. 14.01.2015 Blogit
Mitä kuuluu Länsi-Afrikkaan? Länsi-Afrikka on noussut maailmankartalle ebola-epidemian puhjettua. Epidemia tuo haasteita järjestöjen työhön alueella. Huolenaiheena on myös, mitä tapahtuu sen laannuttua. 09.01.2015 Blogit
Kansalaisyhteiskunta nyt: Selvitys suomalaisen kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksistä, tilasta ja asemasta 22.07.2013 Julkaisut