Suomen kehitysyhteistyön tukemasta metsäohjelmasta Mosambikissa löytyi KPMG:n tekemässä tilintarkastuksessa 409 248 euroa kuluja, joita ei voida katsoa hankkeen kuluiksi, ulkoministeriö tiedotti 20. toukokuuta. Summa vastaa noin 19 prosenttia koko Suomen reilun kahden miljoonan tuesta Mosambikin metsäohjelmalle.”Löydöksissä on enimmäkseen kyse hankkeen puutteellisen sisäisen valvonnan antamasta mahdollisuudesta käyttää varoja maatalous- ja metsäsektorilla muihin kuin hankkeen työsuunnitelman mukaisiin toimintoihin”, ministeriö kertoo tiedotteessaan.Seassa on on selkeitä väärinkäytöksiä, mutta myös esimerkiksi laajalti Suomessa uutisoitua krokotiilinmetsästystä, joka on sinällään tarpeellista toimintaa, mutta jota ei ollut tarkoitus tehdä Suomen rahoittaman ohjelman puitteissa.KPMG löysi myös 341 192 euroa kuluja, jotka voidaan vain osittain katsoa hankkeen kuluiksi.Kehitysministeri Heidi Hautala ilmoitti ohjelman rahoituksen loppumisesta lokakuussa, kun väärinkäytösepäilyt kävivät ilmi. Suomi on jättänyt tilintarkastuksen perusteella tutkintapyynnön Mosambikin viranomaisille. Ulkoministeriön mukaan Suomi tulee neuvottelemaan väärinkäytettyjen varojen palauttamisesta, kun tutkinta on päättynyt.Ulkoministeriö: Mosambikin metsähankkeen tilintarkastus valmistunut
Maailma kylässä järjestetään 29.–30.5.2027 Suvilahdessa
Maailma kylässä -festivaali palaa Helsingin Suvilahteen ensi vuoden toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaali kokoaa järjestöt, muut yhteiskunnalliset toimijat sekä yleisön musiikin, keskustelujen, työpajojen ja katuruoan äärelle. Festivaalin teemana on UTOPIA – millainen maailma on mahdollinen.