IPS — ”Vaikea uskoa, että meidän on yhä vielä puhuttava tästä”, huokaisi moni YK:n kokouksessa, jossa vauhditettiin äitien ja lasten terveyttä sekä perhesuunnittelua. Niitä koskevista kansainvälisistä tavoitteista sovittiin 18 vuotta sitten.
Vuonna 1994 Kairossa Egyptissä hyväksyttiin kansainvälinen toimintaohjelma. Sen mukaan kaikilla on oltava mahdollisuus koulutukseen ja imeväis-, lapsi- ja äitiyskuolleisuus on saatava kuriin. Lisäksi lisääntymis- sekä seksuaaliterveyttä koskevat palvelut, mukaan lukien perhesuunnittelu, on tuotava kaikkien ulottuville.
”Tavoitteet on saavutettu vain osittain”, myöntää intialainen professori Gita Sen. Hän on mukana tavoitteita vauhdittamaan valitussa työryhmässä, johon kuuluvat myös presidentti Tarja Halonen ja Tanskan kruununprinsessa Mary.
Senin mukaan 18 vuodessa on edistytty, sillä aiemmin seksuaali- ja lisääntymisoikeutta ei tunnettu edes käsitteinä. Tosin uusi kieli on säikäyttänyt vanhoillisia ja uskonnollisia piirejä eri maissa.
”Vallanpitäjät pelkäävät, että naisten voimaantuminen ja nuorille annettu valinnanvapaus heikentävät kontrollia”, Sen pohtii.
Hän muistuttaa, että 200 miljoonalta naiselta puuttuu yhä mahdollisuus ehkäisyyn, mikä aiheuttaa 80 miljoonaa ei-toivottua raskautta vuodessa. Niistä puolet päättyy puoskaroituun aborttiin.
Senin mukaan Kairon tavoitteiden saavuttamista jarruttaa pahoin Yhdysvalloista levitettävä evankelinen fundamentalismi, joka valtaa alaa esimerkiksi Afrikassa. Hän on kuitenkin optimisti: ”Nuoria ja naisia ei voi pitää ikuisesti tietämättömyydessä. Emme elä pimeää keskiaikaa.”
Maailma kylässä järjestetään 29.–30.5.2027 Suvilahdessa
Maailma kylässä -festivaali palaa Helsingin Suvilahteen ensi vuoden toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaali kokoaa järjestöt, muut yhteiskunnalliset toimijat sekä yleisön musiikin, keskustelujen, työpajojen ja katuruoan äärelle. Festivaalin teemana on UTOPIA – millainen maailma on mahdollinen.