Somalimaasta kotoisin olevasta Fauzia Yusuf Haji Adan on Somalian ensimmäinen naispuolinen ulkoministeri. Kuva: Somalimaasta kotoisin olevasta Fauzia Yusuf Haji Adan on Somalian ensimmäinen naispuolinen ulkoministeri.

Somalian naisulkoministeri kovien haasteiden edessä

Somalimaasta tulevasta Adanista odotetaan vahvaa johtajaa ratkomaan alueen konflikteja.

Teksti: Abdurrahman Warsameh Kuva: Abdurrahman Warsameh

IPS — Poliitikkona lähes tuntematon Fauzia Yusuf Haji Adan on Somalian ensimmäinen naispuolinen ulkoministeri ja varapääministeri. Juuri virkaan astuneella ulkoministerillä on edessään kovia haasteita.Yksi tuoreen ulkoministerin ensimmäisistä tehtävistä on alustavien neuvottelujen aikaansaaminen Somalian hallituksen ja Adanin kotiseudun Somalimaan johdon välille.Somalian pohjoisosassa sijaitseva Somalimaa julistautui itsenäiseksi sen jälkeen, kun Somalian hallitus kaatui vuonna 1991. Alue ei ole saanut kansainvälistä tunnustusta itsenäisyydelleen.”Neuvottelut ovat tulikoe Adanille, koska hänen on vakuutettava pohjoinen kansansa siitä, ettei aio pakottaa näitä yhdistymään Somaliaan. Mutta samaan aikaan avainministerinä hänen on edustettava hallituksen näkökulmaa”, arvioi Garaad Jama Rauhan ja demokratian keskus -ajatuspajasta.Kiista Kenian kanssaToinen haaste on Kenian ja Somalian välinen kiista Etelä-Somalian hallinnosta.Syyskuun lopussa Kenian armeija otti haltuunsa Somalian eteläisen Kismayon satamakaupungin. Se oli aiemmin yksi al-Qaidaan yhteydessä olevan islamistisen al-Shabaabin tukikohdista.Kenia haluaa Somalian eteläosaan autonomisen alueen, joka toimisi sen puskurina kaoottista Somaliaa vastaan. Somalian hallitus on torjunut suunnitelman Kenian ”satelliitista” aluellaan.Kenia kiistää valtapyrkimykset, mutta sen sotilaat ovat estäneet Somalian hallituksen edustajien pääsyn Kismayoon.Somalian rautarouvaksiAdan on toinen kahdesta naisesta pääministeri Abdi Farah Shirdonin johtamassa kymmenhenkisessä hallituksessa.”Fauzia on päämäärätietoinen ja helposti lähestyttävä henkilö, joka etsii yhteisymmärrystä. Mutta kun hänen on tehtävä päätös, hän vie sen läpi ja pyrkii vakuuttamaan muut samalla. Tässä hän on enimmäkseen onnistunut, joten häntä voisi kutsua Somalian rautarouvaksi”, Adanin poliittinen liittolainen Mohamed Daahir Omar arvioi.Adanista ja hänen taustastaan tiedetään vähän, koska hän on antanut harvoja haastatteluja. Omarin mukaan hänen taitonsa konsensuksen rakentajana voisi synnyttää sillan Afrikan sarven valtioiden ja Somalimaan välille.Ovet auki naisilleAdanin ongelmiin kuuluu myös islamistiryhmä al-Shabaab, joka uhkaa yhä hallitusta Etelä- ja Keski-Somaliassa.Liike uhkailee Somalian johtoa ja yritti murhata maan uuden presidentin Hassan Sheikh Mahmoudin, kun hän oli vasta toista päivää virassaan.Al-Shabaab vastustaa naisten toimintaa kodin ulkopuolella. Ryhmän hallitsemilla alueilla vallitsee tiukka sharia-laki.Somalian uskonnollinen johto on kritisoinut Adanin nimitystä islamin opetusten vastaiseksi.Adan itse on kuvannut nimitystään ennakkotapaukseksi, joka tulee avaamaan ovia Somalian naisille.”Tämä on historiallinen päivä sekä Somalian naisille että Somalialle”, tuore ulkoministeri totesi nimityksensä jälkeen.