Maailmanpankin miljardipanostukset metsäohjelmiin ovat vähentäneet köyhyyttä vain vähän, kertoo brittilehti Guardian näkemäänsä raporttiin vedoten.Guardianin mukaan Maailmanpankki on investoinut viimeisen kymmenen vuoden aikana yli kolme miljardia euroa erilaisiin metsätalousohjelmiin.Ulkopuolinen arviointi kuitenkin paljastaa, että investointien vaikutus köyhyyden vähenemiseen, ympäristönsuojeluun, ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja paikallisten yhteisöjen hyödyttämiseen on ollut vähäinen.Raportin on tehnyt Independent Evaluation Group (IEG), jonka työntekijät koostuvat pääosin kokeneemmasta pankkihenkilökunnasta ja ulkopuolisista konsulteista.IEG arvostelee Maailmanpankkia etenkin siitä, että se on tukenut teollista hakkuutoimintaa sisällyttämättä paikallisia yhteisöjä päätöksentekoon. IEG:n mukaan Maailmanpankki on myös olettanut, että ohjelmien hyödyt menevät köyhille rikkaiden sijaan. Lisäksi ohjelmissa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota maaseudun köyhyyteen.”Maailmanpankin pitää perusteellisesti muuttaa suhtautumistaan metsän hävittämiseen, jotta se voi vähentää köyhyyttä ja edistää metsiensuojelua”, saksalaisen Urgewald-kansalaisjärjestön tutkija Korinna Horta sanoo Guardianille.”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Maailmanpankki varmistaa, ettei sen oma sijoitussalkku lisää metsätuhoja. Maailmanpankin sijoitussalkkuun kuuluu muun muassa lainoja maa- ja metsätalousliiketoiminnalle ja suurille infrastruktuuriprojekteille”, hän jatkaa.Guardian.co.uk: World Bank spending on forest fails to curb poverty, auditors claim
Maailma kylässä järjestetään 29.–30.5.2027 Suvilahdessa
Maailma kylässä -festivaali palaa Helsingin Suvilahteen ensi vuoden toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaali kokoaa järjestöt, muut yhteiskunnalliset toimijat sekä yleisön musiikin, keskustelujen, työpajojen ja katuruoan äärelle. Festivaalin teemana on UTOPIA – millainen maailma on mahdollinen.