Maailmanpankin alaisen kansainvälisen rahoitusyhtiö IFC:n ”Doing Business” -raportissa keskitytään tänä vuonna erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskevaan sääntelyyn. Mukana vertailussa on yrityksiä 189 maasta, ja ensi kerran mukana ovat myös esimerkiksi Libya, Myanmar ja Etelä-Sudan.Yritystoimintaan vaikuttavista säännöistä on tarkasteltu 10 osa-aluetta, muun muassa yrityksen perustamiseen, konkurssin selvittämiseen sekä rajakauppaan liittyvää säätelyä, ja arvioitu, ovatko säännöt edistäneet vai haitanneet liiketoimintaa.Parhaiten yritystoiminnan edellytyksiä ovat kokonaisuudessaan parantaneet kesäkuusta 2012 toukokuuhun 2013 Ukraina, Ruanda, Venäjä, Filippiinit, Kosova, Djibouti, Norsunluurannikko, Burundi, Makedonia ja Guatemala. Kaikkein otollisimmat olosuhteet bisneksen tekoon ovat Singaporessa.Raportissa nostetaan esiin erityisesti Afrikan maiden panostus liiketoiminnalle hyödyllisten sääntöjen luomisessa. Saharan eteläpuolisen Afrikan 20 maasta yhdeksässä on vuoden kuluessa onnistuttu sääntelyllä vahvistamaan yritystoimintaa.Tällaisia sääntöjä ovat esimerkiksi Burundissa tehdyt uudistukset: yritysverotuksen tasoa on madallettu ja yrityksen perustamista ja rekisteröimistä työministeriössä on yksinkertaistettu ja nopeutettu.Raportissa esitellään myös muita käytännössä toteutettuja esimerkkejä siitä, miten pienelläkin pääomalla voidaan parantaa yritystoiminnan tehokkuutta. Tällaisia ovat esimerkiksi yhden luukun palvelujärjestelmän luominen rajakauppaan, verkkopalvelut veronmaksussa ja ”verkkotuomioistuimet” sopimuskäytäntöjen selventämiseksi.IFC: Doing Business
Euroopan helleaalto on osoitus siitä, että tulevan hallituksen pitää kääntää katseensa globaaleihin ongelmiin – Fingon vaaliohjelma vaatii Suomea tarttumaan kriiseihin jämäkästi
”Tulevalle vaalikaudelle kaavaillulla miljardien sopeutuksella ei ole pidemmällä aikavälillä mitään väliä, jos seisomme samaan aikaan tumput suorina, kun ilmastonmuutoksen kaltaiset kriisit syventyvät. Ne syövät maailmantaloudesta riippuvaiselta Suomelta kymmenen miljardia aamupalaksi”, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.