Valtioiden vaurastuminen ei ainakaan vielä näy ihmisten elinoloissa. Valtaosa suhtautuu kuitenkin tulevaisuuteen toiveikkaasti. Kuva: Valtioiden vaurastuminen ei ainakaan vielä näy ihmisten elinoloissa. Valtaosa suhtautuu kuitenkin tulevaisuuteen toiveikkaasti.

Mielipidemittaus: Afrikka ei nouse

Laaja Afrobarometri-mielipidemittaus kertoo, mitä tavallisille afrikkalaisille kuuluu: suurin osa on pettynyt oman maan hallitukseen, ja vain kolmannes on sitä mieltä, että kotimaalla menee hyvin.

Teksti: Esa Salminen Kuva: Albert Gonzalez Farran

Yli puolet (53 prosenttia) afrikkalaisista katsoo, että heidän maidensa taloudet ovat melko tai erittäin huonossa kunnossa, selviää 1. lokakuuta julkaistusta Afrobarometrista. 29 prosentin mielestä oman maan taloudella menee hyvin. Vain Algeriassa, Namibiassa ja Sambiassa enemmistö kansalaisista antoi selvästi positiivisen arvion maan taloudellisesta tilasta. Mielipidemittaukseen haastateltiin 51 065 ihmistä 34 eri maasta.Afrikkalaisista 31 prosenttia on sitä mieltä, että omalla maalla menee nyt paremmin kuin viime vuonna, 38 prosenttia taas sanoo, että kehitys on mennyt huonompaan suuntaan. Vastaavasti 32 prosenttia sanoo, että omat elinolosuhteet ovat parantuneet, 33 prosenttia taas, että heikentyneet.Perustarpeiden tyydyttäminen on retuperällä: ruoan puutetta valitti 17 prosenttia, puhtaan veden puutetta 21 prosenttia ja terveydenhuollon ja lääkkeiden puutetta 20 prosenttia vastanneista. Erityisen huonoja luvut ovat maissa, joiden lähihistoriassa on konflikteja.Köyhyyden kokeminen ei ole Afrobarometrin tekijöiden mukaan juuri muuttunut kymmenessä vuodessa, vaikka kansantulo on ympäri Afrikkaa noussut reilusti. Ainoastaan Ghanassa, Kap Verdellä, Malawissa, Sambiassa ja Zimbabwessa ihmisten mielipiteet omista elinoloistaan ovat parantuneet merkittävästi.Yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, että oman maan hallitus hoitaa maan taloutta joko erittäin tai melko huonosti.Länsi- ja Itä-Afrikassa raportoitiin eniten ongelmia perustarpeiden tyydyttämisessä. Länsiafrikkalaiset ovat kuitenkin selvästi itäafrikkalaisia optimistisempia tulevaisuudesta. Kaikenkaikkiaan afrikkalaisista 57 prosenttia uskoo, että ensi vuosi on kuluvaa vuotta parempi.www.afrobarometer.org