IPS — Asiantuntijat ja oppositio hämmästelevät Venezuelan päätöstä antaa maan runsaat mineraalivarat kiinalaisen valtionyhtiön Citic Groupin kartoitettaviksi.Venezuelan hallitus ei ole kertonut, miten kartoituksen tuloksia aiotaan hyödyntää tai onko Kiinalla siinä erityisasema. Kiina on tällä hetkellä maailman suurin raaka-aineiden kuluttaja.Citic Group sai samaan aikaan toimiluvan kultakaivoksille Las Cristinasissa, jossa yhtiöt ovat vaihtuneet tiuhaan Hugo Chávezin vuodesta 1999 jatkuneella presidenttikaudella. Alueella on kultaa noin 25 miljardin euron arvosta.Etelä-Venezuelan kaivosalueelta valittu opposition kansanedustaja Américo de Grazia moittii hallitusta Citic Groupin kanssa syksyllä solmitun sopimuksen sisällön salaamisesta.”Parlamentin tulisi valvoa operaatiota”, de Grazia vaatii. Hän epäilee sopimuksen uhkaavan Venezuelan perustuslain turvaamaa omistusoikeutta luonnonvaroihin.Öljyä menee, lainaa tuleeHanke on osa Kiinan ja Venezuelan laajenevaa yhteistyötä. Kaivosministeri Rafael Ramírezin mukaan Venezuela vie Kiinaan 600 000 tynnyriä öljyä päivässä. Kiina puolestaan on paikannut Venezuelan kroonista kassavajetta liki 30 miljardin euron lainoilla ja toteuttaa maassa suuria energia-ja rakennusprojekteja.Etelä-Amerikan kaivannaisten kartoitus auttaa Kiinaa varmistamaan raaka-aineensaantiaan sen pyrkiessä maailman johtavaksi talousmahdiksi vuoteen 2048 mennessä, chileläisen Adolfo Ibáñez yliopiston Aasian-tutkimuksen johtaja Chihon Ley sanoo.Venezuelan maaperästä löytyy öljyn ohella kosolti mineraaleja. Rautaa riittää Kiinankin tarpeisiin, ja vientiin liikenee myös bauksiittia, fosfaatteja, kultaa, timantteja, kuparia, uraania sekä koltaania ja toriumia.Elektroniikkateollisuuden käyttämää koltaania tuotetaan nykyisin pääasiassa Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Brasiliassa. Lehtitietojen mukaan sitä on alettu kaivaa luvatta myös Etelä-Venezuelan Amazonasissa.Pintaa syvemmälleVenezuelan hallitsevan sosialistipuolueen kansanedustaja ja maan energia- ja kaivoskomitean puheenjohtaja Fernando Soto puolustaa kiinalaisten kartoitushanketta sillä, että Venezuelan tähänastinen tieto mineraalivaroistaan on pinnallista.Opposition de Grazian mielestä kartoituksesta olisi pitänyt järjestää kansainvälinen tarjouskilpailu.Aasian-tuntija Ley uskoo, että sopimuksesta on apua Venezuelalle, joka ei ole päässyt ylikansallisten kaivosyhtiöiden kanssa teknologiaa ja rahoitusta tuoviin sopimuksiin.Ley edellyttää kuitenkin, että venezuelalaiset osallistuvat kartoituksen tekemiseen, saavat kaiken tiedon ja ovat myöhemmin vapaita antamaan kaivosoikeudet parhaan tarjouksen tekijälle.
Kutsu COP31-briiffitilaisuuteen: Maailma ylittää puolentoista asteen kriittisen lämpenemisrajan – mitä tämä tarkoittaa?
Turkin Antalyassa järjestetään 9–20. marraskuuta YK:n ilmastosopimuksen 31. osapuolikokous. Ilmastoneuvotteluja leimaavat tänä vuonna globaali energiakriisi, kiristyvät konfliktit, vaikeasti ennustettava teknologiakehitys ja eskaloituvat ilmastotuhot. Pariisin sopimuksen pääasiallinen tavoite pitää maailman keskilämpötilan nousu alle tieteen kriittisenä pitämän 1,5 asteen ollaan nyt varmuudella ylittämässä. Miksi ilmastopolitiikka näyttää häviävän politiikan keskiöstä juuri “kriittisen vuosikymmenen” viimeisinä vuosina, ja mitä tavoitteen ylitys tarkoittaa käytännössä?