Kehitysyhteistyön teemavuosi polkaistiin käyntiin!

Kehitysministeri Sirpa Paatero avasi teemavuoden korostamalla kaikkien oikeutta ihmisarvoiseen elämään. Mukana avajaisissa olivat myös teemavuoden lähettiläät Diandra ja Hossni Boudali. Samalla käynnistettiin teemavuoden #haluanmaailman -sosiaalisen median kampanja.

Tänä vuonna vietetään kehitysyhteistyön eurooppalaista teemavuotta kaikissa EU-maissa. Vuoden tavoitteena on kertoa EU:n ja sen jäsenmaiden tekemän kehitysyhteistyön tuloksista ja saada erityisesti nuoret pohtimaan globaaleja kehityskysymyksiä.

Kehitysministeri Sirpa Paatero avasi teemavuoden täydessä Eurooppasalissa Helsingissä viime viikon keskiviikkona. ”Tämän vuoden jälkeen toivottavasti entistä useampi suomalainen tietää, miksi kehitysyhteistyötä tehdään, ja miksi se on meidän kaikkien etu,” Paatero summasi. Paatero korosti sitä, ettei enää puhuta kehitysavusta vaan kyse on kehitysYHTEISTYÖSTÄ. Vastuu muutoksista on tukea saavalla kumppanimaalla. ”Myös Suomi on ollut saajapuolella. Sotien jälkeen saimme kansainvälistä tukea mm. Unicefiltä,” muistutti Paatero.

Lähettiläät Diandra ja Hossni teemavuoden viestinviejiä

Suomessa kehitysyhteistyön teemavuoden lähettiläitä ovat pop-artisti Diandra ja taiteilija-muusikko Hossni Boudali. Molemmat haluavat tavoittaa vuoden aikana erityisesti nuoria.

”Minulla ovat asiat ihan hyvin, mutta kaikilla ei ole. Siksi haluan olla mukana ja innostaa nuoria kehitysyhteistyöhön”, Diandra sanoi. Myös Hossnille nuorten tulevaisuus on tärkeää: ”We are talking about the future of next generation.”

Lähettiläät voi nähdä ainakin Maailma Kylässä -festivaaleilla 23.-24. toukokuuta Helsingissä ja Porin SuomiAreenassa heinäkuussa.

Some-kampanja: #haluanmaailman, jossa…

Avajaisissa lanseerattiin myös teemavuoden sosiaalisen median kampanja nimeltään #haluanmaailman. Kampanjaan haastettiin etukäteen mukaan suomalaiset europarlamentaarikot, kehitysministeri sekä teemavuoden lähettiläät. Kampanjan tarkoituksena on kerätä erityisesti nuorten mielipiteitä siitä, millaisen maailman he haluavat. Samalla kerrotaan siitä, miten kehitysyhteistyö on toteuttamassa parempaa maailmaa.

Osallistu sinäkin kampanjaan! Ohjeet löytyvät täältä. Voit ladata #haluanmaailman-puhekuplan myös tästä.

Lisää kuvia avajaisista löytyy Flickrissä ja Facebookissa.

Lisätietoja: Teemavuoden projektikoordinaattori Matleena Seppälä, etunimi.sukunimi@kehys.fi, p. 046 8515 974

,

Kuva:

Anna Kuokkanen

,

Kuva:

Hanna Vaittinen

Kepa

,

Kuva:

Nici Lönnberg

Kepa

,

Kepan ilmasto-oikeuden asiantuntija Hanna Aho.

,

Kuva:

Hanna Vaittinen

Kepa

,

Kuva:

Hanna Vaittinen

Kepa

,