Apteekkarit voivat joutua ahtaalle. Kuva: Apteekkarit voivat joutua ahtaalle.

Ilmaiset lääkkeet yleistyvät Intiassa

Jakelu alkanut jo muutamissa osavaltioissa, tavoitteena kattaa kaikki 1,2 miljardia asukasta.

Teksti: Zofeen Ebrahim

Intian Rajasthanin osavaltio on päättänyt antaa 68 miljoonalle asukkaalleen peruslääkkeet maksutta. Samalla lääketeollisuuden, apteekkarien ja lääkäreiden mahdollisuudet tehdä bisnestä heikkenevät.Rajasthanissa jaetaan nyt maksutta 350 keskeisen lääkkeen halpaversioita. Viranomaisten mukaan se on lisännyt lääkärissäkäyntejä 60 prosenttia ja sairaaloiden potilasmääriä 30 prosenttia. Edusta hyötyy jo yli 200 000 ihmistä.Potilasmäärien kasvu ei ole ongelmatonta, koska terveydenhuolto poti jo ennestään resurssipulaa. Vaikutukset tuntuvat myös yritysmaailmassa.”Järjestelmä on rikkonut mukavan suhteen, joka toimi vuosikymmeniä lääkäreiden ja lääkevalmistajien kesken”, hanketta vetävän laitoksen neuvonantaja, tohtori Nirmal Kumar Gurbani sanoo. Gurbani osallistui marraskuussa terveydenhuollon tutkimuksen kansainväliseen kokoukseen Pekingissä.Hän kertoo, että Rajasthanin hanke toimii mallina muille osavaltioille ja tähtäimessä on ilmainen lääkitys jokaiselle 1,2 miljardille intialaiselle.Keinottelua vastaanHankkeella halutaan estää lääkkeillä keinottelu. Esimerkiksi Cipla-yhtiö valmistaa kolmea eri merkkiä samasta flunssalääkkeestä. Halpa kopioversio myydään apteekeille noin kahdella eurosentillä paketti, mutta merkkilaatujen hinta on 16-kertainen, Gurbani selittää.”Apteekkari myy lääkkeet 40—55 sentillä, ja potilas on apteekin tai lääkärin suositusten armoilla”, hän jatkaa.Osavaltio ostaa nyt rinnakkaislääkkeen suoraan valmistajalta ja välittää ne potilaille 13 874 hyväksytyn jakelupisteen kautta.Gurbanin mukaan uudistus helpottaa vähävaraisten ja jatkuvaa lääkitystä tarvitsevien, kuten diabeetikkojen ja sydänvikaisten, elämää merkittävästi.”Diabetespotilaan merkkilääke maksaa 1,8 euroa, mutta me ostamme saman määrän rinnakkaisvalmistetta 3 sentillä”, Gurbani havainnollistaa. Hän vakuuttaa, ettei lääkkeiden tehokkuudesta tai laadusta tingitä.Sairaus köyhdyttääGurbanin mukaan lääkekulut ovat Intiassa toiseksi yleisin syy velkaantumiseen. Sairaalapotilaista 40 prosenttia on joutunut lainaamaan rahaa tai myymään omaisuutta maksaakseen hoidon.Yli kolmannes potilaista on vajonnut köyhyyteen yhden sairaalamatkan seurauksena. Liki neljänneksellä sairaista ei ole varaa mennä lääkäriin.Lääkäripula on osaltaan nostanut terveydenhoidon kustannuksia. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan Intiassa on vain 6,5 lääkäriä 10 000 asukasta kohti. Kiinassa luku on 14,2 ja Suomessa 33.Lääkkeet muodostavat Intiassa 50—80 prosenttia terveysmenoista, vaikka runsaasti rinnakkaislääkkeitä valmistavaa maata kutsutaan ”maailman apteekiksi”, Gurbani paheksuu.Jakelu koko maahanIntian lääketeollisuus on kolmanneksi suurin maailmassa. Maa vei lääkkeitä viime vuonna yli kymmenen miljardin euron arvosta, ja hallitus aikoo tuplata viennin vuonna 2014.”Silti kaksi kolmasosaa intialaisista ei saa aina tarvitsemiaan lääkkeitä”, Gurbani sanoo.Julkisen terveydenhuollon asiantuntija ja All India Drug Action Networkin jäsen tohtori Ravi Narayan uskoo, että Rajasthanin malli lyö läpi koko maassa.72 miljoonan asukkaan Tamil Nadun osavaltio on jo päättänyt ilmaisista lääkkeistä, samoin 70 miljoonan Karnataka, Narayan kertoo.Intia aikoo toteuttaa koko väestön kattavan terveydenhuollon kahdessa vuodessa. Intiassa on 28 osavaltiota ja 7 hallintoaluetta. Maksuttomat lääkkeet on määrä saada 52 prosentille asukkaista huhtikuuhun 2017 mennessä. Liittovaltio kattaa kuluista 75 prosenttia ja loppu jää osavaltioiden harteille.