Kuva: MINOLTA DIGITAL CAMERA

Bangladeshilla on asiaa Rion huippukokoukselle

Onnistumiset köyhyyden ja luonnonkatastrofien taltuttamisessa rohkaisevat.

Teksti: Naimul Haq

IPS -– Bangladeshilla on kovia kokemuksia sekä köyhyydestä että ilmastonmuutoksesta, mutta se on onnistunut hillitsemään kummankin vaikutusta. Kesäkuun kestävän kehityksen huippukokouksesta (Rio+20) maa hakee tukea linjalleen.
Kun Maapallon huippukokoukseksi nimetystä YK-tapahtumasta on kulunut 20 vuotta, maailman johto kokoontuu 20.-22. kesäkuuta uudelleen Brasilian Rio de Janeiroon pohtimaan planeetan tilaa.
Vuonna 1992 Bangladesh vasta käynnisteli hankkeita köyhyyden vähentämiseksi ja sosiaalisten olojen kohentamiseksi. Nyt 150 miljoonan asukkaan valtio on noussut vähiten kehittyneiden maiden keulakuvaksi ja haluaa näkyvän roolin myös Riossa.
Bangladeshin ympäristö- ja metsäministeri Hasan Mahmud korostaa, ettei väestönkasvua pidä sivuuttaa Riossa. ”Kasvava väestö tarkoittaa lisää teollisuutta ja lisää hiilidioksidipäästöjä.”
Tuhoista vaaditaan korvausta
Taloustieteilijä Abul Barakat kehottaa Bangladeshia vaatimaan ilmastonmuutoksen aiheuttaneilta rikkailta mailta suoria korvauksia. Hänelle ei riitä, että tyydyttäisiin anelemaan teknistä apua tilanteeseen sopeutumiseksi.
Centre for Policy Dialogue -laitoksen tutkimusjohtaja Fahmida Khatun on samoilla linjoilla. ”Bangladeshilla on oikeus vaatia korvauksia megatuhoista, kuten toistuvista tulvista, merenpinnan noususta, maiden suolaantumisesta, kuivuudesta ja muista luonnononnettomuuksista.”
Khatun toivoo, että Bangladesh pääsee Riossa kertomaan selviytymisestään vuosien 2007 ja 2009 hirmumyrskyistä.
Hän muistuttaa, että historian pahin trooppinen sykloni vuonna 1991 surmasi yli miljoona ihmistä. Viime vuosien myrskyt olivat voimaltaan samaa luokkaa, mutta uhriluku jäi muutamiin tuhansiin. Miten se onnistui, siinä on opittavaa muillekin maille.
Unohdetut lupaukset
Vuonna 1992 Bangladeshin asukkaista määriteltiin köyhiksi 56,6 prosenttia, mutta 2010 enää 31,5 prosenttia, tuore kansallinen raportti kertoo.
Asiantuntijat listaavat Bangladeshin onnistumisiin köyhyyden vähentämisen ohella valmisvaatteiden viennin ja ulkomailta tulevien rahalähetysten kasvun. Olot ovat kohentuneet huolimatta poliittisista myllerryksistä ja heikosta talouskasvusta.
Ilman ulkomaiden taloudellista, tutkimus- ja teknistä apua Bangladesh ei kuitenkaan pääse kestävän kehityksen tielle, sanoo Qazi Kholiquzzaman Ahmad, joka johtaa maan valtuuskuntaa Riossa.
Hän suomii rikkaita maita lupausten pettämisestä. ”Ne sitoutuivat tukemaan ilmastonmuutoksen kurittamia maita 30 miljardilla dollarilla, mutta kahdessa vuodessa siitä on jaettu vain reilut 3,5 miljardia”, Ahmad sanoo.

Kepan Rio+20-kokoussivu