Belgia Kuva: Belgia

Rahoitusmarkkinavero etenee – jahkaileva Suomi vaarassa tippua kelkasta

Reilusti yli puolet euromaista ilmoittautui mukaan rahoitusmarkkinaveroon. Suomi ei edelleenkään ole näiden maiden joukossa.

Teksti: Kepan tiedote Kuva: Vasiliy Yakobchuk

Tämänpäiväisessä EU:n valtiovarainministerien kokouksessa tuli selväksi, että suuri joukko jäsenmaita haluaa tehdä eurooppalaisesta rahoitusmarkkinaverosta totta. Joukkoon on nyt ilmoittautunut jo 11 maata — mukana on reilusti yli puolet euromaista. Myös Suomen naapurimaa Viro on lähdössä mukaan.
”Viro tunnetaan matalan yritysverotuksen maana, mutta sielläkin on nähty rahoitusmarkkinaveron tärkeys. Suomen hallituksen kynnystä lähteä mukaan madaltanee tieto siitä, etteivät suomalaispankit karkaa ainakaan Viroon”, toteaa Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.
”Veron toteutuminen ei ole enää Suomen osallistumisesta kiinni, sillä yhdeksän maan minimimäärä on nyt ylitetty. Suomi ei voi kuitenkaan enää vitkutella päätöstään, jos haluamme olla mukana edelläkävijämaiden joukossa”, Lappalainen lisää.
Komissio valmistelee päätösluonnosta valtionvarainministerien marraskuun kokoukseen. Sen jälkeen alkavat maiden neuvottelut veron tarkemmasta sisällöstä.
Lisätietoja
Timo Lappalainen
Kepan toiminnanjohtaja
timo.lappalainen@kepa.fi
050-317 6700
Eva Nilsson
Kehityspoliittinen asiantuntija
eva.nilsson@kepa.fi
050-317 6724

Kepa julkaisi avoimen kirjeen verokomissaari Šemetalle 1. lokakuuta: www.kepa.fi/uutiset/9405