Yksi festivaalin artisteista on eteläafrikkalainen trumpetisti Kuva: Yksi festivaalin artisteista on eteläafrikkalainen trumpetisti

Maailma tulee viikonloppuna kylään!

Maailma kylässä -festivaali käynnistyy lauantaina Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Tapahtuma-alueelle odotetaan festivaaliviikonlopun aikana 24.-25.5. yli 50 000 kävijää. Paikalla on ennätykselliset 450 näytteilleasettajaa.

Teksti: Kepan tiedote Kuva: Brett Rubin

Maailma kylässä -festivaalin tapahtuma-alueella voi viikonlopun aikana tutustua yli 450 näytteilleasettajan tarjontaan. Esimerkiksi Rautatientorilla sijaitsevassa ympäristöjärjestöjen Ilmastoteltassa etsitään ratkaisuja maapalloa uhkaavaan ilmastokatastrofiin. Maailman kirjat -teltassa kustantajat ja järjestöt esittelevät ja myyvät kirjoja. Open Finland -teltassa eri viranomaiset, järjestöt ja yritykset esittelevät Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa Suomeen muuttaneille.Kaisaniemen puiston Mahdollisuuksien tori -teltta täyttyy yli sadasta kansalaisjärjestöstä. Puistosta löytyy myös uskontojen väliseen vuoropuoheluun keskittyvä Uskontojen kylä, nuorison mielipiteitä esittelevä Nuorten kylä sekä oikeudenmukaista kaupankäyntiä tukeva Maailmankauppakylä.Alueella on lisäksi 60 katukeittiötä, jotka tarjoavat maistiaisia monesta maailman kolkasta.Paljon ohjelmaa lavojen ulkopuolellaKaisaniemen puiston suihkulähteeseen rakennettava Latin Atlantis -installaatio on taiteilija Noora Ojalan teos, joka pureutuu ilmastonmuutoksen ilmiöihin visuaalisin keinoin. Teos tuo esille Latinalaisen Amerikan vuonna 2114 olettaen, että ilmastonmuutos etenee nykyistä vauhtia.Nousevat runoilijanimet kokoontuvat Aleksis Kiven muistopatsaan kupeessa sijaitsevaan kaksikerroksiseen runobussiin. Toista kertaa toteutettavan ohjelmakokonaisuuden tuottaa Helsinki Poetry ConnectionKatutaidepiste loihtii kadulle hyvää meininkiä, elävää musiikkia, akrobatiaa, sirkusta ja sooloesityksiä. Piste sijaitsee Läntisellä Teatterikujalla ja tarjoaa estradin innokkaille esiintyjille – kaikkien esittävien taiteenlajien taitajat ovat tervelluteita mukaan.Viidestoista Maailma kylässä on entistä ilmastoystävällisempiMaailma kylässä -festivaali on aiempaakin tiedostavampi ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvissä kysymyksissä. Tänä vuonna festivaali käyttää EKOenergia-sertifioitua tuulisähköä. Lisäksi huomiota on kiinnitetty ruokamyyjien ympäristöystävälliseen toimintaan, joka näkyy esimerkiksi jokaiselta ruokapisteeltä löytyvänä kasvisruokavaihtoehtona ja biohajoavien kertakäyttöastioiden käyttönä.Maailma kylässä -festivaali järjestetään Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla lauantaina 24.5. kello 11–20 ja sunnuntaina 25.5. kello 11–18. Tarjolla on yli 150 ohjelmanumeroa ja 450 näytteilleasettajaa, ja valtaosa ohjelmasta on järjestöjen tuottamaa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.Maailma kylässä -festivaalin pääjärjestäjä on Kepa ry.Festivaalin koko ohjelma: www.maailmakylassa.fiPressikuvat: www.flickr.com/photos/kepa-ry/sets/72157641510617234