Norjasta suurin Pohjoismainen avunantaja Norjan kehitysapu oli viime vuonna reilut 4,5 miljardia dollaria ja 1,1 prosenttia sen bruttokansantulosta. Johtoasema saattaa kuitenkin jäädä lyhytikäiseksi. 28.04.2011 Uutiset
Karibialla odotetaan Libyan lupaamaa apua Köyhät saarivaltiot elättelevät yhä toiveita siitä, että kymmenisen vuotta lämmitellyt suhteet Libyaan pysyvät kunnossa vieläkin. 26.04.2011 Uutiset
Koulutetut intialaiset havahtuvat auttamaan köyhiä Huippuyliopistojen kasvatit maksavat velkaansa kansalle. 26.04.2011 Uutiset
Viisi hyvää linkkiä Sarjassa esitellään viisi kiinnostavaa ja ajankohtaista uutista, blogitekstiä tai nettisivustoa. 26.04.2011 Blogit
Kuusi vuotta eteenpäin Millaisessa maailmassa Kepan jäsenjärjestöt toimivat vuonna 2017? Miten eduskuntavaalien 2011 mullistus on näkynyt yhteiskunnallisessa ilmapiirissä? 26.04.2011 Blogit
Väestönkasvu on hillittävissä Väestönkasvun suitsiminen antaa valtioille muutaman vuosikymmenen aikaa modernisoitua. Moni Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maa onnistuikin alentamaan syntyvyyttä noin sukupolven aikana sen jälkeen, kun terveydenhuollon koheneminen vähensi kuolleisuutta. 26.04.2011 Uutiset
Enteellinen vaalivalvojaiskiertue Kepan kehityspoliittinen asiantuntijakolmikko kiersi vaalisunnuntaina puolueiden vaalivalvojaisia. Sattuma arpoi kiertueelle enteellisen reitin. Matka kulki keskustan järkytyksen kautta Tavastialle kokoontuneiden vihreiden epäuskon jälkeen Seurahuoneelle seuraamaan demarien helpotusta ja lopulta kokoomuksen villeihin voitonjuhliin. 21.04.2011 Blogit
Arabimaiden kansannousut ja vapaaehtoistyön vuosi esillä Maailma kylässä -festivaalilla Maailma kylässä -festivaalilla esitellään tänä vuonna vapaaehtoistyömahdollisuuksia muun muassa Munamiehen johdolla. Festivaalin asiaohjelman aiheina ovat esimerkiksi Egyptin ja Libyan kansannousut. 21.04.2011 Uutiset
Brasilia, Etelä-Afrikka ja Intia aloittivat yhteisen kehitysohjelman Kolmen nousevan talouden Ibsa-ryhmä aloittaa köyhempien tukemisen täysin vailla ehtoja. 20.04.2011 Blogit
Ulkopoliittinen instituutti: EU:n oltava aktiivinen itään Arabimaailman kuohunnan myötä itänaapureiden sitomisesta Eurooppaan ja demokratian periaatteisiin on tullut yksi EU:n naapuruuspolitiikan pääpainopisteistä. Näin todetaan tuoreessa Ulkopoliittisen instituutin katsauksessa. 20.04.2011 Uutiset
Kofi Annan: Hyvä neuvottelija on puolueeton muttei neutraali Ahtisaaren CMI-toimiston synttäriseminaarissa pohdittiin rauhanvälityksen edellytyksiä ja keinoja, kuultiin vastavuoroisia kiitoksia ja kehuja — sekä tanssittiin villisti. 20.04.2011 Uutiset
Arabikirjallisuuden vallankumous enteili poliittista sisartaan Uusi sukupolvi jätti yhteiskunnallisen realismin ja avasi silmänsä maailmalle. 19.04.2011 Blogit