Eettiset joululahjat ilahduttavat Kepa kokosi jälleen yhteen hyvää tekevät joululahjavinkit. Mukana on yli 70 eettisiä lahjoja tarjoavaa järjestöä ja yritystä. Omat lahjavinkkinsä kertovat Krista Kosonen, Riku Rantala ja Tunna Milonoff. 30.11.2012 Tiedotteet
Suomi ulos kasinotalouden taltuttajien etujoukosta Suomen hallitus päätti tänään olla lähtemättä mukaan rahoitusmarkkinaveroa valmistelevien edistyksellisten EU-maiden kelkkaan. Päätös on tietysti pettymys rahoitusmarkkinaveroa jo vuosia ajaneille järjestöille – ja viime kädessä kaikille vakaan ja yhteiskuntaa laajasti hyödyttävän rahoitussektorin haluaville. 30.11.2012 Blogit
Kepa liikkeellä: vuorossa Tampere Marraskuun lopussa, kesken pimeimmän syksyn, pari meistä kepalaisista suuntasi Tampereelle. Tavoitteenamme oli tavata jäsenjärjestöjemme ja muiden sidosryhmiemme edustajia tuossa mainiossa kaupungissa. 30.11.2012 Blogit
Puola isännöi ensi vuoden ilmastoneuvotteluja YK:n ilmastokokous Dohassa päätti juuri, että ensi vuoden neuvottelut käydään Puolan Varsovassa. Tämän vuoden isäntämaa, öljyvaltio Qatar, on saanut osakseen kritiikkiä maan kokoon nähden valtavasta ekologisesta jalanjäljestä. Puolan ansiolista neuvottelujen jarruttajana ja ympäristöaktivistien ahdistelijana ei näytä paljon paremmalta. 28.11.2012 Blogit
Qatar: pukki kaalimaan vartijana ilmastoneuvotteluissa? Päästöjen määrällä asukasta kohti ei ole merkitystä, väittää YK:n ilmastoneuvottelujen tämän vuoden puheenjohtaja Abdullah bin Hamad Al-Attiyah. Ilmastokokouksen isäntämaan Qatarin viimeaikaiset ulostulot eivät ole omiaan herättämään luottamusta maan kykyyn johtaa ilmastoneuvotteluja. 27.11.2012 Blogit
Järjestöjen yritysyhteistyössä koolla on väliä Asiantuntevuus ja näkyvyys ovat yrityksille tärkeitä, kun ne pohtivat minkä järjestön kanssa ryhtyä yhteistyöhön. Järjestöt voivat myös auttaa yrityksiä muuttumaan. 27.11.2012 Uutiset
Suurin osa Afrikan maista keskituloisia vuonna 2025 Parantunut talouspolitiikka, poliittinen vakaus ja luonnonvarat nostavat Afrikan maita hiljalleen keskituloisiksi, sanovat Maailmanpankin ekonomistit. Se ei vielä tarkoita köyhyyden vähenemistä, mutta on hyvä alku sillekin. 27.11.2012 Uutiset
Mielipidemittaus: Suomalaisilta vahva tuki kehitysmaiden ilmastorahoitukselle Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että rikkailla mailla on velvollisuus rahoittaa kehitysmaiden ilmastotoimia, ilmenee Kepan Taloustutkimuksella teettämästä mielipidemittauksesta. Vain kolme prosenttia pitää ilmastorahoitusta tarpeettomana. 27.11.2012 Tiedotteet
Somalian naisulkoministeri kovien haasteiden edessä Somalimaasta tulevasta Adanista odotetaan vahvaa johtajaa ratkomaan alueen konflikteja. 26.11.2012 Uutiset
Euroopan parlamentti: EU:n tulee kiristää päästövähennyksiä Euroopan parlamentti toivoo EU:n vähentävän hiilidioksidipäästöjään 30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi parlamentti haluaa neuvoston luopuvan konsensusperiaatteesta ilmastopolitiikassa. 26.11.2012 Uutiset
Samanmielisten maiden ryhmä: neuvotteluiden musta hevonen? Kuluneen vuoden aikana ilmastoneuvotteluihin on astunut uusi tulokas: samanmielisten kehitysmaiden ryhmä eli LMDC (Like Minded Developing Countries). 26.11.2012 Blogit
Dohan ilmastoneuvottelut: kohti globaalia sopimusta? Tänään 26. marraskuuta alkavalta YK:n ilmastokokoukselta odotetaan selvyyttä ensi vuonna alkavan Kioton sopimuksen jatkokauden pelisäännöistä ja tulevaisuuden ilmastorahoituksesta sekä toimintasuunnitelmaa uuden maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi. 26.11.2012 Uutiset