Kehitysmailta rosvottiin 640 miljardia euroa vuodessa

Laittomat rahavirrat kasvavat, veroparatiisit lihovat ja korruptio rehottaa.

Teksti: Jim Lobe Kuva: Artem Samokhvalov

IPS — Korruptio, veronkierto ja muut laittomuudet kuppasivat kehitysmailta yli 640 miljardia euroa vuonna 2010, Global Financial Integrity (GFI) -järjestö raportoi. Summa vastaa 13-kertaisesti Suomen budjettia ja 10-kertaisesti maailmassa annettua kehitysapua.Kuusi vuotta sitten Yhdysvalloissa perustettu GFI arvioi korruption vain yltyneen viime vuosikymmenellä, vaikka valtiot ovat tehostaneet toimiaan sitä vastaan. Luvut perustuvat kansainvälisten rahoituslaitosten tilastoihin.GFI:n johtava talousekspertti Dev Kar huomauttaa, että entistä varovampi laskutapa vetää arvion alakanttiin. GFI:n aiemmin käyttämällä menetelmällä kehitysmaiden menetykset olisivat nousseet 855 miljardiin euroon.Karin mukaan kumpikaan laskutapa ei huomioi isoa osaa yritysten sisäisestä siirtohinnoittelusta, muslimien luottamukseen perustuvaa hawala-rahansiirtoa ja ylipäätään käteissiirtoja.”Summista puuttuu huomattava osa huumekaupasta, ihmissalakuljetuksesta ja muista käteisellä hoidetuista rikoksista”, täsmentää Kar, joka työskenteli aiemmin Kansainvälisessä valuuttarahastossa.Kiina suurin häviäjäRaportin mukaan suurimmat laittomat rahavirrat lähtivät viime vuosikymmenellä Kiinasta, joka menetti keskimäärin yli 200 miljardia euroa vuodessa. Vuoden 2010 hävikki ylsi 315 miljardiin.Pahasti vuotivat myös Meksiko (38 miljardia euroa vuonna 2010), Malesia (48 mrd.), Saudi-Arabia (29 mrd.) ja Venäjä (33 mrd.). Listan kärkeen mahtuivat vuonna 2010 lisäksi Irak, Nigeria, Costa Rica, Filippiinit ja Thaimaa.”Tähtitieteellisiä summia likaista rahaa virtaa kehitysmaista merentakaisiin veroparatiiseihin ja teollisuusmaiden pankkeihin”, GFI:n johtaja Raymond Baker tiivistää.Hän toivoo, että raportti herättäisi hallitukset suitsimaan paisuvia laittomia rahavirtoja, kun talouskriisi kuristaa niin rikkaita kuin köyhiäkin maita.Siirtohinnoittelu jyllääGFI:n raportin mukaan kuppauksen suurin aiheuttaja on yritysten sisäinen siirtohinnoittelu. Yritys voi esimerkiksi myydä tytäryhtiölleen toiseen maahan kahden miljoonan euron arvosta tavaraa, mutta laskuttaa vain 1,5 miljoonaa. Loppu raha laitetaan myyjän tilille veroparatiisiin.Tuonnista voidaan vastaavasti maksaa ylihintaa alhaisen verotuksen maahan. Lisäksi rahaa liikkuu lahjuksina ja kannustimina sekä suoranaisten varkauksien seurauksena, raportti listaa.Vuonna 2008 alkaneen rahoituskriisin aikana laittomat rahavirrat kehitysmaista ovat kasvaneet keskimäärin 8,6 prosenttia vuodessa. Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa kasvu ylitti 26 prosenttia ja hipoi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 24:ää prosenttia.Aasiasta lähti yli puolet laittomista rahavirroista, mutta niiden kasvu oli keskitasoa. Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella kasvu jäi alle kolmeen prosenttiin.Huumeet käteiselläGFI:n aiempien arvioiden mukaan koko maailman huumekauppa, joka tapahtuu pääasiassa käteisellä, tuottaa noin 240 miljardia euroa vuodessa. Kansanvälisen ihmiskaupan tuotoksi se arvioi 24 miljardia euroa.Laittomuuksien kitkemiseksi GFI edellyttää, että niin pankki- ja osaketilien kuin yritysten ja säätiöidenkin omistajien henkilöllisyyden on oltava tiedossa.Lisäksi kauppa- ja tullisääntöjä tulee uudistaa, jotta siirtohinnoittelun jäljittäminen helpottuu. Ylikansallisilta yrityksiltä pitää voida vaatia maakohtaiset raportit kaupoista, voitoista ja maksetuista veroista. Henkilöiden ja yritysten verotietoja tulee vaihtaa automaattisesti valtioiden kesken, GFI vaatii.