Tuleeko seuraava paavi Afrikasta? Paineet valita seuraava paavi jostain läntisten teollisuusmaiden ulkopuolella lienevät korkealla: katolisista yhä suurempi osa asuu Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. 22.02.2013 Blogit
Kuittaamaton apu Brasilialle sotkee Norjan kehitysaputilastoja OECD on ilmoittanut, että Norja ei voi laskea lupaamaansa kehitysapua mukaan tilastoihin ennen kuin rahat on toimitettu vastaanottajamaahan, Development Today -lehti raportoi. 22.02.2013 Uutiset
Tuo järjestösi Mahdollisuuksien torille! Mahdollisuuksien torit ovat kaikille avoimia ilmaistapahtumia. Toreilta löytyy tiukkaa asiaa maailman tilasta, paikallisia järjestöjä sekä värikästä karnevaalitunnelmaa. 20.02.2013 Blogit
Kepa rantautui Kuopioon Helmikuisena pakkaspäivänä Kepa-retkueemme suuntasi kohti Savon sydäntä, Kuopiota. Ohjelmassa oli paikallisten järjestöjen tapaamista järjestöillassa, joka pidettiin Kuopion Setlementti Puijolan monikulttuurisuuskeskus Kompassin tiloissa. 20.02.2013 Blogit
Kepa: Suomen vaadittava Laosilta toimia kansalaisjärjestöaktivistin vapautumiseksi Laosilaisen kansalaisjärjestöaktivistin Sombath Somphonen katoaminen on herättänyt kansainvälistä huomiota. Suomen on liittyttävä joukkoon vaatimaan Laosin hallitukselta katoamistapauksen selvittämistä ja maan kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksien turvaamista. 20.02.2013 Tiedotteet
Maailmanpankille moitteita ympäristö- ja sosiaalivaikutusten sivuuttamisesta Kehitysmaiden yksityissektoriin keskittyvä rahoitusyhtiö IFC saa Maailmanpankin sisäisessä tarkastuksessa heikon arvosanan kyvystään arvioida toimintansa ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia. 19.02.2013 Uutiset
Emiraatit antavat ”kehitysapua” Yhdysvalloille Yhdistyneillä arabiemiraateilla on ohjelma: autetaan köyhiä yhdysvaltalaiskuntia, jotta ihmiset ajattelisivat hyvää emiraateista. 19.02.2013 Blogit
Anna aloite – tehdään siitä yhdessä totta Kepan uuden vuoden lupauksiin kuuluu kuunnella jäseniään ja heidän ideoitaan tarkalla korvalla. Tätä varten Kepa on ottanut käyttöön jäsenaloitteet, joiden avulla jäsenjärjestöt voivat jättää ideoitaan ja ajatuksiaan Kepalla jatkokehiteltäviksi. 19.02.2013 Blogit
Barclays lopettaa ruoalla keinottelun Barclays-pankki luopuu sijoitustoiminnasta, joka aiheuttaa ruoan hinnan heilahteluja ja nälkää. 18.02.2013 Uutiset
Millainen on hyvä lobbari? Luen kollegani kirjoittamaa tiedostoa, jossa vilisee sanoja kuten valta, informaatioähky, tiivis, ytimekäs, tapaaminen ja alkoholi. Hämmennyn, mistä tässä nyt on kyse. Kehyksen tekemästä lobbausselvityksestä tietenkin. 18.02.2013 Blogit
Järjestöjen työ Nicaraguassa jatkuu – katso kuvat ja video! Suomen suurlähetystö Nicaraguassa sulkee ovensa vuoden 2013 lopussa, mutta Suomen ja Nicaraguan välillä jo 30 vuotta jatkunut kehitysyhteistyö ei siihen lopu. 18.02.2013 Blogit