Tuoreita tulkintoja uudella jäsenkyselyllä Viime syksynä alkoi uusi kiinnostava luku Kepan ja jäsenjärjestöjen välisessä suhteessa, kun Kepa käynnisti uuden tavan tehdä jäsenkyselyä. 07.04.2014 Blogit
Viisi hyvää linkkiä Sarjassa esitellään viisi kiinnostavaa ja ajankohtaista uutista, blogitekstiä tai nettisivustoa. Tällä kertaa vuorossa lääkeruiskut, apinatesti, Googlen kartat, USA:n ja EU:n vapaakauppa sekä D-portaali. 04.04.2014 Blogit
YK:n pääsihteeri: Euroopalla on valta ja vastuu johtaa ilmastotoimia Ban Ki-moon toivoo päätöksiä EU:n ilmasto- ja energiastrategiasta jo kesäkuun huippukokouksessa. 04.04.2014 Uutiset
Avoimuutta järjestöjen kehitysyhteistyöhön Avoimuus ja riskien hallinta kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyössä oli tämänvuotisen kansalaisjärjestöseminaarin otsikko. Mitä muuta avoimuus on kuin korruptionappi UM:n verkkosivuilla? 03.04.2014 Blogit
Britannia saavutti kehitysavussa 0,7-tavoitteen Britannia saavutti vuonna 2013 kansainvälisesti sovitun 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuuden kehitysrahoituksessaan. Kasvua vuodesta 2012 oli huimat 30,5 prosenttia – samaan aikaan, kun valtaosa avunantajista on kiristänyt apubudjettejaan. 03.04.2014 Uutiset
Post 2015: Yksityinen sektori ei ole taikasana rahoitusongelmiin Kun yksityistä sektoria kosiskellaan yhä laajemmin kehityshankkeiden rahoittajaksi, on ydinkysymys se, miten rahalla kasvatetaan myös kehitysmaiden omia resursseja – ei vain yritysten voittoja, asiantuntijat arvioivat. 03.04.2014 Uutiset
Omistavatko naiset vain kaksi prosenttia maasta? Brittiläiset kehitysjärjestöt ovat viime vuosina ruoskineet itseään epäonnistuneista kampanjoista, jotka ovat olleet näyttäviä, mutta jälkipuinnissa osoittautuneet tehottomiksi. On kyseenalaistettu kevyt tekemisen meininki ja vaadittu luomaan syvempää muutosta, joka menisi kansalaisten arvoihin saakka. 03.04.2014 Blogit
Need for improved accountability The reform programme of the local government system in Tanzania opened up promising new opportunities for more legitimate and democratic governance. However the question about corruption remains unsolved. 02.04.2014 Blogit
Lääketeollisuus sijoittaa nyt Afrikkaan – ja tekee samalla hyvää Lääkealan jätit näkevät Afrikassa mahdollisuuksien markkinat, mutta samalla ne auttavat ratkomaan maanosan suuria terveysongelmia, kirjoittaa The Financial Times. 02.04.2014 Blogit
Post 2015: Yksityistä vai julkista rahaa? Seuraa keskustelua! Kepa ja Kehys järjestävät 2.4. kansalaisyhteiskuntapäivän, jossa keskustellaan kestävän kehityksen rahoituksesta. Voit seurata Twitter-keskustelua #csohelsinki myös tämän blogin kautta. 01.04.2014 Blogit