Muuttoliikettä ei voi pysäyttää, mutta sitä voi hallita
Viime viikolla sadat kansalaisyhteiskunnan ja valtioiden edustajat kokoontuivat jälleen yhteen pohtimaan siirtolaisuutta ja kehitystä. Kuusi kuukautta aiemmin saman asian äärelle kokoonnuttiin Dhakassa, Bangladeshissa, jossa muuttoliike on vähintään yhtä ajankohtainen asia kuin meillä Euroopassa. Nyt kokouksen isäntänä oli Saksa ja paikkana Berliini. ”Kaupunki jota kerran jakoi muuri ja piikkilanka, mutta joka nyt on yhtenäisyyden ja moninaisuuden symboli”, kuten tapahtumassa kansalaistoimijoita edustanut Wies Maas asian runollisesti ilmaisi.