Raportti: Kehitysmaista karkaa laittomasti vuosittain lähes tuhat miljardia dollaria Laittomista rahavirroista kärsii suhteellisesti eniten Saharan eteläpuolinen Afrikka, todetaan Global Financial Integrityn raportissa. 12.12.2013 Uutiset
Britannia avaa yhtiöiden omistussuhteet kaiken kansan nähtäville Samaan aikaan kun Suomessa ajetaan hallintarekisteriä, joka mahdollistaisi yritysten omistussuhteiden salaamisen (esimerkiksi poliitikot voisivat hyvinkin haluta piilottaa sidonnaisuutensa eri yhtiöihin), liikkuu Britannia päinvastaiseen suuntaan. 31.10.2013 Blogit
Reuters: Nigeria vaatii Liechtensteinilta diktaattorin piilottamia miljoonia Nigeria syyttää Liechtensteinia siitä, että maa piiloutuu lakiprosessien taakse eikä suostu palauttamaan 185 miljoonaa euroa, jotka Nigerian edesmennyt diktaattori Sani Abacha piilotti Liechtensteinin pankkeihin. 15.10.2013 Blogit
Korruptio on Afganistanin pahin vihollinen Ulkovaltojen huomio kiinnittyy helposti terrorismiin. Afganistanissa riittää kuitenkin muita — afganistanilaisten mielestä suurempia — haasteita. Turvallisuustilanne ei ole parantunut, ja joka toinen joutui voitelemaan viranomaisia lahjuksilla viime vuonna. 23.09.2013 Uutiset
Järjestöjen on kerrottava kohtaamastaan korruptiosta Korruptio on osa kehitysyhteistyöjärjestöjen ja niiden kumppanien arkea. Nyt kaivataan avointa puhetta siitä, millaisissa tilanteissa korruptiota kohdataan, miten siitä selvitään ja miten tilanteita voitaisiin ennaltaehkäistä, todettiin kansalaisjärjestöseminaarissa 22.3. 25.03.2013 Uutiset
Video paljastaa maakaappaukset ja korruption Malesiassa Global Witness -järjestön undercover-reportaasi näyttää julman kuvan maakaappauksista Malesian Sarawakin osavaltiossa. Salaa kuvatulla videolla näemme, kuinka valtaperhe junailee maakaupat esimerkiksi öljypalmun tuottamiseen. Tarina tihkuu korruptiota, nepotismia ja veronkiertoa metsistä ja kansalaisista piittaamatta. 21.03.2013 Blogit
Komissio hyväksyi rahanpesudirektiivin: porsaanreikiä ei tukittu Järjestöt eivät ole tyytyväisiä Euroopan komission ehdottamaan rahanpesudirektiiviin: verojen välttelyä ja rahapesua harjoittaviin yrityksiin ja ihmisiin on jatkossakin vaikea päästä kiinni. 06.02.2013 Uutiset
Brasilia rakentaa Angolaa Tuottoisat hankkeet Angolassa ovat kasvattaneet rakennusjätti Odebrechtista Brasilian kansainvälisimmän yrityksen. Hallitus, kenraalit ja yksityinen sektori elävät hyvin likeisessä suhteessa korruptionkin keskellä. 05.02.2013 Uutiset
Stora Enson vastuullisuuspomo irtisanoutui – ”erilaiset käsitykset” Stora Enson vastavalittu vastuullisuusjohtaja irtisanoutui vain puolen vuoden työrupeaman jälkeen. Hän taisi toteuttaa työnkuvaansa vähän turhankin ahkerasti, jos tiedotteiden rivien väleistä voi jotain lukea. 29.01.2013 Blogit
Suomi vähentää budjettitukea Mosambikille Valtapuolueen ja hallituksen likeiset välit aiheuttavat systemaattisia väärinkäytöksiä Mosambikissa. Suomi ja monet muut maat vähentävät budjettitukeaan. 13.11.2012 Uutiset
Väärinkäytökset veivät Suomen tuen Mosambikin metsäohjelmalta Ohjelmaan kuulumattomat hankinnat sulkivat rahahanat Mosambikin metsäohjelmalta. Takaisin perittävää on satoja tuhansia euroja. 29.10.2012 Uutiset
Ulkoministeriö julkaisi korruption vastaisen käsikirjan Käytännön opas kehitysyhteistyöntekijälle pyrkii kitkemään tilastollisesti harvinaista korruptiota ja väärinkäytöksiä. Julkaisutilaisuudessa todettiin, että laajempi korruption vastainen työ vaatii lisätoimia. 06.09.2012 Uutiset