Budjettituen merkitys vähenee Tansaniassa Epäluottamus osapuolien välillä on kasvattanut hankemuotoista kehitysyhteistyötä Tansaniassa. Kansalaisyhteiskunta vaatii, että luonnonvarasektoria verotettaisiin enemmän, jotta apuriippuvuus vähenisi. 06.02.2013 Uutiset
Raportti: Maailmanpankin metsäohjelmat eivät vähennä köyhyyttä Maailmanpankki on tukenut erilaisia metsäohjelmia miljardeilla, mutta mittavat panostukset eivät ole juurikaan vähentäneet köyhyyttä, kertoo raportti. 01.02.2013 Uutiset
Strategista tavoitteen asettamista vai helposti mitattavia tuloksia? Kehityspoliittisen toimenpideohjelman mukaisesti tulosperustaista lähestymistapaa vahvistetaan Suomen kehitysyhteistyön hallinnossa. Mitä se tarkoittaa käytännössä? 16.01.2013 Blogit
Busanin lehmänkaupat avasivat oven BRICS-maille Runsaasti kritisoitu Busanin huippukokous vähentää perinteisten auttajamaiden roolia kehitysyhteistyössä ja raottaa ovea uusille toimijoille, kertoo saksalaisen Duisburgin yliopiston tuore raportti. 04.01.2013 Uutiset
Hanketuen päätökset saatiin ennätysajassa Ulkoministeriö on myöntänyt hanketukea kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeisiin vuosille 2013-2015 yhteensä vajaat 23 miljoonaa euroa. Tukea sai 94 hanketta. 30.11.2012 Blogit
Suomi vähentää budjettitukea Mosambikille Valtapuolueen ja hallituksen likeiset välit aiheuttavat systemaattisia väärinkäytöksiä Mosambikissa. Suomi ja monet muut maat vähentävät budjettitukeaan. 13.11.2012 Uutiset
Tuloksellisuus – meidän kaikkien asia Ulkoministeriön 8.11. pidetyssä kansalaisjärjestöseminaarissa puhuttiin täydentävyydestä ja tuloksellisuudesta kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyössä. 13.11.2012 Blogit
OECD: Finland is doing fine but lacks focus & clear goals Yesterday, Development Assistant Committee of OECD published its Peer Review 2012 for Finland. Quite a few representatives of the civil society were present at the EU Information Centre to hear the verdict for Finland's development policy. 07.11.2012 Blogit
Rautaiset pankkilaatikot vauhdittavat tansanialaiskylän bisneksiä LIMAS on uusien mahdollisuuksien, jatkuvan oppimisen ja luovien ratkaisujen projekti. 05.11.2012 Blogit
Hollanti luopuu kehitysavun 0,7-tasosta Hollannin uusi hallitus on päättänyt leikata maan kehitysapua miljardilla eurolla osana maan säästöpakettia. Vuonna 2011 maan apubudjetti oli 4,6 miljardia. 31.10.2012 Blogit
Kaatuiko turvaneuvostopaikka kitsasteluun kehitysavussa? Julkisuudessa on alettu etsiä syitä Suomen eiliseen rökäletappioon YK:n tuvallisuusneuvostoäänestyksessä. Australia ja Luxemburg ainakin profiloivat itseään mallikansalaisiksi. 19.10.2012 Blogit