Japanin kehitysapu kurottaa taivaisiin – kirjaimellisesti Japanin hallitus ohjaa maan kehitysyhteistyövaroja muiden toimien ohella myös köyhempien maiden avaruusohjelmiin. 04.01.2011 Blogit
Kyllästyttääkö avun tehokkuus avunantajia? Avun tehokkuuteen tähtäävät prosessit vuoden 2005 Pariisin julistuksesta vuoden 2008 Accran toimintaohjelmaan eivät ole enää kuuminta hottia, eivätkä etene toivotusti. Silti kannattaa jatkaa, sanoo brittiläisen ajatushautomon asiantuntija. 03.01.2011 Blogit
UM: Puolueet lähes yksimielisiä kehitysyhteistyön kasvattamisesta Ulkoministeriön Kehitys-Utveckling-lehti selvitti eduskuntapuolueiden kannat kehitysyhteistyörahoitukseen. Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki pitäisivät kiinni sitoumuksesta nostaa rahat 0,7 prosenttiin bktl:stä vuoteen 2015 mennessä. 17.12.2010 Uutiset
”Suomen kehitysyhteistyö tarkoituksenmukaista, suunnittelua kehitettävä” Suomen kehitysyhteistyön kestävyyttä arvioivan selvityksen mukaan suomalaiset voivat olla ylpeitä avustusohjelmastaan, vaikka kaipaa Suomen apu myös vahvistustakin. 15.12.2010 Uutiset
Wikileaks: Afrikan johtajat karsastavat avun koordinaatiota Yhdysvaltojen ja EU:n pyrkimykset koordinoida kehitysapua Kiinan kanssa herättävät närää eteläisen Afrikan poliittisessa johdossa, selviää Wikileaksin paljastuksista. Koordinaatio lisää afrikkalaisten diplomaattien mukaan avunantajien valtaa ja kaventaa Afrikan maiden itsemääräämisoikeutta. 13.12.2010 Uutiset
Apu-uutisointi: kohtuullisen tehostamista vai hukkaan valuvaa rahaa? Helsingin Sanomat otsikoi 11. marraskuuta: "EU-komissio: Kehitysapu valuu hukkaan". Lehden omat lähteet eivät näyttäisi tukevan Hesarin otsikkoa. 16.11.2010 Blogit
Väyrynen ilmastolobbarista köyhyyden poistajaksi? Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen puhe kansalaisjärjestöille ulkoministeriön vuosittaisessa seminaarissa 2. marraskuuta oli eräänlainen tilinpäätös ministerikaudelta. Ministeri hauskutti yleisöä kertomalla roolinsa muuttuneen neljän vuoden aikana ympäristölobbarista vähän uudenlaiseen suuntaan. 04.11.2010 Blogit
Kansalaisjärjestölinjaus: ruusuja, joku risukin Ulkoministeriön järjestämässä kansalaisjärjestöseminaarissa esiteltiin uusi kehityspoliittinen kansalaisyhteiskuntalinjaus. Prosessin osallistavuus sai kiitosta. Seminaarissa kävi myös ilmi, että keskittäminen ja tehokkuus hiipivät järjestötyöhön yhä voimakkaammin. 04.11.2010 Uutiset
EU selvittää budjettituen tulevaisuutta Euroopan komissio on kirjoittanut vihreän paperin budjettituesta EU:n kehitysavun keinona. 29.10.2010 Uutiset
Mikä on maailman suurin kehitysjärjestö? Monet jo tietävätkin vastauksen. Suurin järjestö on Microsoftin perustajan Bill Gatesin ja hänen vaimonsa Melindan luoma organisaatio, joka on oikeammin säätiö. Sen varallisuus lasketaan kymmenissä miljardeissa dollareissa. 21.10.2010 Blogit
Iloniemi: Suomen 0,7-sitoumus oli tilannediplomatiaa Lokakuun 17. päivä tuli kuluneeksi päivälleen 40 vuotta siitä, kun Jaakko Iloniemi puhui YK:ssa ja kertoi Suomen tavoittelevan kehitysbudjettinsa nostamista 0,7 prosenttiin bktl:sta. Suureellista lupausta ei ollut Iloniemen mukaan tarkoitettu kirjaimellisesti ymmärrettäväksi. 17.10.2010 Uutiset