Järjestöjen kirje pääministeri Sipilälle joulukuun Eurooppa-neuvostosta Kehitysjärjestöt välittivät pääministeri Juha Sipilälle kantansa EU:n tulevaan ulkosuhderahoitukseen Eurooppa-neuvoston joulukuun kokouksen alla. 11.12.2018 Kannanotot
EU:n supervuosi tarjoaa Suomelle vaikuttamisen paikan Euroopan unioni on vuonna 2019 tärkeiden arvovalintojen edessä. Tuleeko unionista aidosti reilumman maailman edelläkävijä vai keskittyykö sen huomio talouskasvun varmistamiseen ja muuttoliikkeen estämiseen? 26.11.2018 Blogit
Tulevaisuutemme riippuu Afrikan tulevaisuudesta – ja sama pätee myös toisin päin Mihin suuntaan EU:n ja Afrikan suhteita tulisi nyt kehittää? Tähän etsittiin vastauksia 12. marraskuuta. 14.11.2018 Uutiset
Ilmastopolitiikkaan kaivataan kunnianhimoa: ”Scifistä tulee tulevaisuutemme” Euroopan parlamentti on asettanut jäsenmaita ja komissiota korkeammat ilmastotavoitteet, mutta Merja Kyllönen kyseenalaistaa niiden riittävyyden. 08.11.2018 Uutiset
Puheenjohtajuuskausi on vaikuttamisen paikka Suomella on takanaan kaksi EU-puheenjohtajakautta vuosilta 1999 ja 2006. Näistä molemmilla saatiin aikaan merkittäviä tuloksia. Puheenjohtajuuskaudet tarjosivat myös järjestöille kanavia tuoda näkemyksiään esiin sekä mahdollisuuden osaamisen kasvattamiseen ja verkostoitumiseen. Tällainen tilaisuus avautuu jälleen vuoden 2019 jälkimmäisellä puoliskolla, kun Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana. 16.03.2018 Blogit
Kehitysyhteistyön teemavuosi – yhteistyön iloa! Kehitysyhteistyön EU-teemavuosi 2015 ei Suomen kannalta osunut ihan parhaaseen aikaan. Keskustelu kehitysyhteistyön rahoitusleikkauksista kävi kuumana, ja työn tuloksellisuuskin kirvoitti mielipiteitä. 05.12.2017 Blogit
Bryssel, Bryssel, Hanoi, Bryssel Sain sähköpostin entiseltä, yhä rakkaalta työnantajaltani: ”Juhlistamme tänä vuonna 15 vuotta täyttävää Kehystä julkaisemalla verkkosivuillamme yhden blogikirjoituksen jokaisesta toimintavuodestamme. Nyt kaipaamme kirjoitusta vuodelle 2008.” Ensimmäinen ajatus: onpa aikaa kulunut. Mitä ihmettä tapahtui vuonna 2008? 26.10.2017 Blogit
CETA – 2000-luvun vapaakauppasopimus? EU:n ja Kanadan välisessä CETA-vapaakauppasopimuksessa ekologinen ja sosiaalinen kestävyys jää taloudellisten tavoitteiden varjoon. 20.09.2016 Blogit
Kehitysministerien kokouksessa korostettiin kehityspoliittisen johdonmukaisuuden tärkeyttä Kehitystä tukeva politiikkajohdonmukaisuus (PCD) puhutti joulukuun 12. päivänä Brysselissä kokoontunutta kehitysministerien neuvostoa. Neuvosto rohkaisee komissiota ja EU:n ulkosuhdehallintoa jatkamaan maatason PCD -prosessien ja aloitteiden seuraamista ja kannustaa jäsenmaita tiiviimpään yhteistyöhön EU:n kanssa. 14.01.2014 Uutiset
Komissiolta raportti kehityspoliittisesta johdonmukaisuudesta: Edistystä ja haasteita Komissio on julkaissut joka toinen vuosi ilmestyvän raportin kehityspoliittisesta johdonmukaisuudesta (EU 2013 Report on Policy Coherence for Development). Raportin tarkoituksena on selvittää, onko EU:n ja sen jäsenmaiden toiminta linjassa kehitystavoitteiden -kuten köyhyyden poistamisen- kanssa myös muilla politiikan aloilla kuin kehityspolitiikassa. 07.11.2013 Uutiset
Johdonmukaisuutta! Kehitystavoitteita tuettava kaikilla politiikanaloilla (2013) Globaaleja kehitystavoitteita ei voida saavuttaa vain kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön keinoin, jos muilla politiikanaloilla tehdään samanaikaisesti kehitysmaille haitallisia päätöksiä. Kehyksen julkaisu nostaa esiin koordinoinnin tärkeyttä kehityksessä. Ei ole järkevää antaa yhdellä kädellä ja ottaa pois toisella. 13.06.2013 Julkaisut
Millainen on hyvä lobbari? Luen kollegani kirjoittamaa tiedostoa, jossa vilisee sanoja kuten valta, informaatioähky, tiivis, ytimekäs, tapaaminen ja alkoholi. Hämmennyn, mistä tässä nyt on kyse. Kehyksen tekemästä lobbausselvityksestä tietenkin. 18.02.2013 Blogit