Meidän on hidastettava, tai ilmastonmuutos tekee päätöksen puolestamme Kuva: Meidän on hidastettava, tai ilmastonmuutos tekee päätöksen puolestamme

Antropologi: Kestävän kehityksen tavoitteetkin nojaavat liikaa kasvuun

Arvostetun LSE:n tutkija Jason Hickel sanoo, ettei muiden maiden pidä saada länsimaita kiinni, vaan lännen tulisi imitoida kestävämpiä yhteiskuntia. Hickel tarkoittaa degrowthia — mutta pitää degrowthia katastrofaalisen huonona käsitteenä ihmismielelle.

Teksti: Esa Salminen

Tänä viikonloppuna New Yorkissa hyväksytään uudet kestävän kehityksen tavoitteet. Kuten aina isoissa prosesseissa, hypeä seuraavat harmittelijat. Vaikka YK-tavoitteissa otetaan entistä selkeämmin kantaa eriarvoisuuteen ja ilmastonmuutokseen, on joidenkin aktivistien ja tutkijoiden mukaan näkökulma silti liian kasvukeskeinen.Esimerkiksi London School of Economicsin antropologi Jason Hickelin mielestä tavoitepatteristo toistaa pohjimmiltaan vanhaa, tuttua kaavaa, joka ei toimi.Hickelin mukaan on aikansa elänyt ajatus, että jatkuvaa kasvua tarvittaisiin. Hän ei lämpene sillekään, että tuloeroja vähän tasattaisiin, jotta köyhemmät saisivat rikkaampia kiinni muutamia askeleita. Kumpikaan lähestymistapa ei nimittäin ratkaise sitä, että ihmiskunta elää yli maapallon kantokyvyn.Yhdysvaltalainen kampanjajärjestö The Rules havainnollistaa samaa tematiikkaa videollaan. Järjestö pyytää pohtimaan kolmea kysymystä: mistä köyhyys johtuu, miksi kasvu on ainoa ratkaisu ja kuka kehittää ketä?”Ottakaamme mallia Kuubasta, Tunisiasta ja Costa Ricasta”Jason Hickelin viesti on, että me olemme jo kasvaneet tarpeeksi — 380 prosenttia vuodesta 1980 — ja nyt olisi aika kohtuullistaa.Hän viittaa ekonomisti Peter Edwardiin, jonka mukaan ei pitäisikään tavoitella köyhien maiden rikastumista, vaan rikkaiden saattamisesta lähemmäs köyhempien tasoa.Saattaa tuntua epäreilulta kritisoida valtavaa kestävään kehitykseen tähtäävää YK-prosessia siitä, että se ei keikauta maailmanjärjestystä päälaelleen ja mullista ihmiskunnan taloudellista toimintaa. Mutta muutosten ei välttämättä tarvitse olla liian radikaaleja, vaikka näkökulmaa pitääkin Hickelin mukaan reivata.Rikkaiden ei esimerkiksi tarvitse köyhtyä ja kurjistua, vaan Hickelin mielestä niin sanottujen perinteisten teollisuusmaiden tulisi malleja etsiessään kääntää katseensa sellaisiin maihin, jotka ovat saavuttaneet saman elinajan odotteen ja onnellisuustasot kuin länsimaat, mutta paljon kohtuullisemmalla kulutuksella.Tällainen on esimerkiksi Kuuba. Sen kaltainen kommunistihallinto ei ole ainoa vaihtoehto: hyviä lukuja nähdään myös Costa Ricassa, Hondurasissa, Nicaraguassa, Perussa ja Tunisiassa.”Kehityksen” kääntäminen taaksepäin voi olla vaikeasti perusteltavissa kulutukseen tottuneille eurooppalaisille ja yhdysvaltalaisille, Hickel myöntää. Ei silti mahdotonta: kyselytutkimusten mukaan 70 prosenttia ihmisistä keski- ja korkeatuloisissa maissa uskoo, että liiallinen kulutus asettaa maapallon ja ihmisyhteisöt vaaraan. Samankokoinen enemmistö uskoo, että kulutuksen vähentäminen ei vähentäisi onnellisuutta.”Degrowthilla on surkea nimi”Hickelin tai The Rulesin kasvukritiikki ei ole uutta — kasvun rajoista kirjoitti Rooman klubi jo vuonna 1972, ja nykyisin koko degrowth-liike perustuu samalle ajatukselle.Hickelin mukaan degrowthin pääasiallinen ongelma on nimi. Samaan tapaan kuin ”nollakasvu” ja pahimmillaan ”kehityksen vähentäminen”, degrowth herättää niin negatiivia mielikuvia, että kelkkaan on vaikea lähteä, jos ei jo ole uskossa. Kuka nyt haluaisi palata kohti kivikautta — tai edes 1970-lukua?”Tällaiset termit rikkovat ihmismielen kaikista syvimpiä malleja siitä, miten ajattelemme edistystä”, Hickel kirjoittaa. ”Se on vähän sama kuin ihmisiä pyytäisi luopumaan positiivisuudesta, oppimisesta, kehittymisestä ja kasvamisesta.”Ihminen tarvitsee positiivista tulevaisuutta, ja muutos pitää paketoida meille edistyksenä.Hickel esittelee tekstissään hyvän elämän malleja, joita löytyy niin Latinalaisesta Amerikasta kuin Sokrateen ja Aristoteleen teksteistä. Useita hyvä ajatuksia Hickel on löytänyt Robert ja Edward Skidelskyn kirjasta ”How Much Is Enough” — niiden joukossa mainosten kieltäminen, lyhyempi työviikko ja perustulo.”Joko me hidastamme tahtia vapaaehtoisesti tai ilmastonmuutos tekee sen puolestamme”, Hickel kuittaa.”Hyvän elämän” mallit nosti suosikikseen myös Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Outi Hakkarainen, kun kysyimme viikolla videohaastattelussa, mikä oli hänen suosikkitalousmallinsa tuoreessa raportissa ”Kasvunpakosta kestävään talouteen”.