”Kaikki alkoi silmänräpäyksessä. Työskentelin sotilaslääketieteessä ja menetin näköni pelastaessani potilasta. Aloin saman tien kohdata väärinymmärryksiä. Menetin asemani ja minuun kohdistui vähättelyä.
Kipu kasautui sisälleni, kunnes oli valittava: Joko taistelen oman minuuteni puolesta tai luovutan. Valitsin taistelun – se on kestänyt kolme vuosikymmentä. Joka päivä minun on todistettava kykyni tehdä työtä ja antaa panokseni yhteiskunnalle.
Askel askeleelta tunsin kutsumusta tukea muita vammaisia henkilöitä. Uutena tulokkaana huomasin, miten monien kyvyt jäivät piiloon. Tajusin tämän olevan vääryys: Vammaisten ihmisten ei pidä olla erillään muusta maailmasta.
Vähitellen kehitin selkeät työperiaatteet, joita olen saanut soveltaa Abilis-säätiön työssä. Vammaisten on muitakin tärkeämpää tehdä työnsä laadukkaasti. Nykyisessä työssäni korostuvat koulutus, työllisyys ja kuntoutus.
Korvasimme neuvostoajan materiaalit laadukkailla pistekirjoilla. Aluksi koulutuksen ammattilaiset torjuivat ajatuksen, mutta pian asenne muuttui. Järjestin opettajainkoulutusta, esteettömät työpisteet, DAISY-oppikirjat ja korjaavat tunnit. Yhä useammat lapset eri puolilla Ukrainaa opiskelevat menestyksekkäästi tavallisissa kouluissa.
Perustin rahaston, joka tarjoaa pistekirjoituskoneita, näytönlukuohjelmalla varustettuja kannettavia ja taktiilisia välineitä. Seuraavaksi loimme kansallisen menetelmän äänikuvaukselle kouluttaen asiantuntijoita. Näin sokeat voivat seurata uutisia kuten kuka tahansa.
Tavoittelemme Ukrainaa, jossa vammaiset ihmiset voivat opiskella kouluissa, tehdä työtä ja kulkea saavutettavasti. Yhteiskunta muuttuu, kun tavalliset ukrainalaiset näkevät meidät tekijöinä ja uudistajina – eivät vain avun kohteina.
Haasteita oli paljon – usein ihmiset kysyivät asioistani vieressä olevalta, eivät minulta ja yhä epäillään jatkuvasti, ettei vammaisilla voisi olla työkykyä.
Oikeuksien puolustaminen on työlästä, koska maa on sodassa ja tarpeet kasvavat. Asenteet ovat kehittyneet: Vammaisten ihmisten oikeuksien puolustajat kuten Abilis-säätiö saavat huomiota kaikkialla Ukrainassa. Kaupunkien ja alueiden neuvostoissa on esteettömyyskomiteoita ja meitä vammaisia asiantuntijoita halutaan kuulla.
Avain haasteiden voittamiseen oli sitkeys: päivittäinen vaikuttaminen, esiintyminen mediassa sekä arvovallan rakentaminen siten, että julkiset ja yksityiset toimijat voivat luottaa osaamiseemme.
Kansalaisyhteiskunnan merkitys Ukrainan huomiselle on valtava. Vain siten voimme rakentaa avoimen maan kaikille, myös vammaisille ihmisille – joiden määrä nyt kasvaa sodan vuoksi.
Ukrainan tuleva jälleenrakennus riippuu kansalaisyhteiskunnan aktivoimisesta. Meidän on päästävä mukaan päätöksentekoon sen kaikilla tasoilla.
Työni on tarkkaa laadun varmistamista – emme kaipaa puheita tai näennäisratkaisuja, vaan aina vammaisten omaa tekemistä.
Lähivuosina haluan varmistaa kaikkien lasten pääsyn kouluun ja auttaa sodassa vammautuneita veteraaneja. Olen itse kokenut saman kuin veteraanit – haluan antaa heille työkaluja maistaa elämää uudelleen.
Näiden siltojen rakentaminen on osa Abilis-säätiön strategiaa tulevaisuuden Ukrainan rakentamiseen. Osana työtäni haluankin tuoda parhaita eurooppalaisia käytäntöjä Ukrainaan.”