Kansainväliset esimerkit osoittavat selvästi, että kehitysyhteistyörahoituksen leikkaukset johtavat
vakaviin seurauksiin: ihmishenkien menetyksiin, sukupuolten tasa-arvon heikkenemiseen ja
ihmisarvon murentumiseen. Näiden vaikutusten konkreettisia seurauksia ovat muun muassa ruokaavun, terveyspalvelujen ja koulutuksen katoaminen kaikkein haavoittuvimmilta alueilta.
Myös Suomen tekemillä rahoitusleikkauksilla on suora vaikutus niihin ihmisiin ja yhteisöihin, joiden
tukemiseen Suomi on sitoutunut. Leikkaukset heikentävät kansainvälistä luottamusta ja vaikeuttavat
pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä.
Kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun vähentäminen lisää epävakautta erityisesti Euroopan
lähialueilla. Monenkeskisen kansainvälisen järjestelmän horjuminen, konfliktien lisääntyminen ja
ilmastokriisin kiihtyminen muodostavat yhteisesti kasvavan riskin koko maailman vakaudelle – ja
näiden vaikutukset heijastuvat myös Suomeen. Kehitysyhteistyö on osa kokonaisvaltaista
turvallisuuspolitiikkaa.
Lisääntyvät konfliktit, ilmastonmuutoksen seuraukset ja globaalit talouskriisit lisäävät köyhyyttä ja
epävakautta – erityisesti alueilla, joilla Euroopalla ja Suomella on suorat turvallisuus- ja taloudelliset
intressit. Tässä tilanteessa kehitysyhteistyö ei ole kuluerä, vaan strateginen investointi. Sen avulla
Suomi säilyttää läsnäolonsa ja vaikutusvaltansa globaalissa etelässä, alueilla, joissa väestönkasvu ja
taloudelliset mahdollisuudet keskittyvät.
Kehitysyhteistyö tukee myös Suomen omia kehityspoliittisia painopisteitä: tasa-arvon edistämistä,
koulutuksen vahvistamista ja ilmastotyötä. Leikkaukset uhkaavat näitä saavutuksia ja vievät pohjaa
pois vuosikymmenten pitkäjänteiseltä työltä.
On tärkeää ymmärtää, että yksityinen sektori ei voi korvata julkisen kehitysrahoituksen roolia
kehitysmaiden kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Julkinen rahoitus on edellytys toimivalle
kumppanuudelle, joka puolestaan luo pohjaa myös suomalaiselle viennille ja elinkeinoelämälle.
Jos nykyinen suunta jatkuu, riskinä on globaali takaisku, jonka seuraukset ulottuvat myös Suomeen.
Kehitysyhteistyön alasajo ei tuo säästöjä – se siirtää ja kasvattaa kustannuksia tulevaisuuteen.
Suomen hallituksen onkin arvioitava kehitysrahoituksen pitkäjänteisyyttä ja ennustettavuutta
suhteessa ulko- ja turvallisuuspoliittisiin tavoitteisiin, viennin kasvun edellytyksiin ja kykyyn hallita
globaaleja kriisejä