Kansainväliset esimerkit osoittavat selvästi, että kehitysyhteistyörahoituksen leikkaukset johtavat vakaviin seurauksiin: ihmishenkien menetyksiin, sukupuolten tasa-arvon heikkenemiseen ja ihmisarvon murentumiseen. Näiden vaikutusten konkreettisia seurauksia ovat muun muassa ruoka avun, terveyspalvelujen ja koulutuksen katoaminen kaikkein haavoittuvimmilta alueilta.
Myös Suomen tekemillä rahoitusleikkauksilla on suora vaikutus niihin ihmisiin ja yhteisöihin, joiden tukemiseen Suomi on sitoutunut. Leikkaukset heikentävät kansainvälistä luottamusta ja vaikeuttavat pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun vähentäminen lisää epävakautta erityisesti Euroopan lähialueilla. Monenkeskisen kansainvälisen järjestelmän horjuminen, konfliktien lisääntyminen ja ilmastokriisin kiihtyminen muodostavat yhteisesti kasvavan riskin koko maailman vakaudelle – ja
näiden vaikutukset heijastuvat myös Suomeen. Kehitysyhteistyö on osa kokonaisvaltaista turvallisuuspolitiikkaa.
Lisääntyvät konfliktit, ilmastonmuutoksen seuraukset ja globaalit talouskriisit lisäävät köyhyyttä ja epävakautta – erityisesti alueilla, joilla Euroopalla ja Suomella on suorat turvallisuus- ja taloudelliset intressit. Tässä tilanteessa kehitysyhteistyö ei ole kuluerä, vaan strateginen investointi. Sen avulla Suomi säilyttää läsnäolonsa ja vaikutusvaltansa globaalissa etelässä, alueilla, joissa väestönkasvu ja
taloudelliset mahdollisuudet keskittyvät.
Kehitysyhteistyö tukee myös Suomen omia kehityspoliittisia painopisteitä: tasa-arvon edistämistä, koulutuksen vahvistamista ja ilmastotyötä. Leikkaukset uhkaavat näitä saavutuksia ja vievät pohjaa pois vuosikymmenten pitkäjänteiseltä työltä.
On tärkeää ymmärtää, että yksityinen sektori ei voi korvata julkisen kehitysrahoituksen roolia kehitysmaiden kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Julkinen rahoitus on edellytys toimivalle kumppanuudelle, joka puolestaan luo pohjaa myös suomalaiselle viennille ja elinkeinoelämälle.
Jos nykyinen suunta jatkuu, riskinä on globaali takaisku, jonka seuraukset ulottuvat myös Suomeen. Kehitysyhteistyön alasajo ei tuo säästöjä – se siirtää ja kasvattaa kustannuksia tulevaisuuteen. Suomen hallituksen onkin arvioitava kehitysrahoituksen pitkäjänteisyyttä ja ennustettavuutta
suhteessa ulko- ja turvallisuuspoliittisiin tavoitteisiin, viennin kasvun edellytyksiin ja kykyyn hallita globaaleja kriisejä.
