The Guardian: Brittien talous kasvaa — kiitos maahanmuuton Talouskasvuarviota korjattiin ylöspäin, sillä maahanmuutto on ollut oletettua suurempaa. The Guardianin mukaan valtapuolueiden tulisi tarkistaa siirtolaislinjauksiaan. 23.03.2015 Uutiset
Saksa kasvattaa kehitysapuaan 13 prosentilla Saksan varsinainen kehitysyhteistyö vuonna 2016 kasvaa 7,4 miljardiin euroon. Apubudjetti kasvaa suurin piirtein koko Suomen kehitysyhteistyön verran. 23.03.2015 Uutiset
Gatesin säätiöllä miljardisijoitus fossiilisiin polttoaineisiin Maailman suurin hyväntekeväisyysjärjestö on sijoittanut varojaan 35 suuryritykseen, joiden joukossa on maailman suurimpia hiilen, öljyn ja maakaasun tuottajia. 23.03.2015 Uutiset
Hätäapua arvostellaan riskien liiallisesta välttelystä Kansainvälinen yhteisö ei saa apua perille niille ihmisille, jota sitä eniten tarvitsevat, sanovat Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän ihmiset YK:n tuoreessa selvityksessä. Myös Lääkärit ilman rajoja antaa tiukkaa kritiikkiä riskejä kaihtavalle apujärjestelmälle, erityisesti YK:lle. 20.03.2015 Uutiset
Raportti: Yhteisövero uhkaa kadota kokonaan Yhtiöverotusta vastaan on käynnissä ennennäkemätön hyökkäys, toteaa Tax Justice Network -järjestö tänään julkaistussa raportissaan. 19.03.2015 Uutiset
Kenialaispoliitikot karkaavat ICC:n hyppysistä Syytteistä Kenian presidenttiä kohtaan luovuttiin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa todisteiden puuttuessa – ja siksi, että presidentin itsensä johtama hallitus kieltäytyi yhteistyöstä. Ihmisoikeusjärjestöt ja tuomioistuin ovat huolissaan todistajien häirinnästä ja pelottelusta. 18.03.2015 Uutiset
EU:n avoimuuspaketti lisää yritysten verotietojen avoimuutta — hiukan Euroopan komission tänään julkaisema avoimuuspaketti lisää viranomaisten välistä tiedonvaihtoa, mutta jättää puuttumatta yritysten maakohtaiseen veroraportointiin. 18.03.2015 Uutiset
Paatero vs. Lohela: Kehitetäänkö taloutta vai turvataanko ihmisoikeudet? Suoraa puhetta kehitysyhteistyöstä -seminaarissa kohdanneet Sirpa Paatero ja Maria Lohela olivat yhtä mieltä humanitaarisen avun, järjestöjen ja ihmisoikeuksien tärkeydestä. Eroja löytyi, kun alettiin puhua talouden merkityksestä. 13.03.2015 Uutiset
Britannia takaa 0,7 prosentin kehitysavun lailla Saarivaltio haluaa nostaa kehitysyhteistyön poliittisten kädenvääntöjen yläpuolelle. 10.03.2015 Uutiset
Ranskalainen öljyjätti vetää tytäryhtiöitään pois veroparatiiseista Järjestöasiantuntija pitää Totalin toimintaa riittämättömänä. 06.03.2015 Uutiset
Tansanian maasait puolustavat maitaan metsästysturismia vastaan Presidentti Kikwete on twiitannut, ettei hallitus häädä maasai-kansaa näiden perinteisiltä mailta. Silti helmikuussa pakkosiirrot alkoivat uudelleen, sillä samoista maista on kiinnostunut varakas yhtiö, joka järjestää metsästyssafareita. 06.03.2015 Uutiset
Intia nelinkertaistaa vihreän sähkön vuoteen 2022 mennessä Jättivaltio suosii kuitenkin yhä hiiltä, joka ruokkii ilmastonmuutosta ja houkuttelee korruptioon. 05.03.2015 Uutiset