Valtion talousarvioesitys on ilmestynyt – kehitysyhteistyön kunnianhimo kateissa Järjestöjen rahoitus ennallaan, myöntö- ja sopimusvaltuuksia runsaasti lisää. 10.08.2017 Uutiset
Historiallinen päätös: Jo toinen pääministeri joutui eroamaan Panaman papereiden takia Pakistanin korkein oikeus on päättänyt poistaa pääministeri Nawaz Sharifin tehtävistään yksimielisellä päätöksellä. Päätös on merkittävä, vaikka maan korruptio-ongelmaa se ei yhdessä yössä tulekaan muuttamaan. 31.07.2017 Uutiset
Nämä viisi maata ovat kanavia maailman isoimmille veroparatiiseille – listalla Hollanti ja Britannia Verovälttelyä ei tapahdu vain kaukaisissa paratiiseissa, kuten usein ajatellaan. Uusi tutkimus paljastaa, kuinka länsimaat ovat keskeisiä kanavia suuryritysten verokikkailussa. 26.07.2017 Uutiset
Puhtaan veden ja siistin vessan puute tappaa satojatuhansia lapsia vuodessa Yli kaksi miljardia ihmistä kärsii puhtaan veden puutteesta, kerrotaan Maailman terveysjärjestö WHO:n julkaisemassa raportissa. 24.07.2017 Uutiset
EU:n kehitysavun sotilaallistuminen huolestuttaa Kehitysyhteistyövarojen ohjaaminen sotilastarpeisiin repii Euroopan unionia. 18.07.2017 Uutiset
Pienistä saarivaltioista ei löydy ymmärrystä Trumpin ilmastopolitiikalle Olisi järkevämpää keskittyä kasvavaan uusiutuvan energian sektoriin kuolevan hiilialan sijaan, St. Luciasta linjataan. 17.07.2017 Uutiset
Näin kestävästä kehityksestä puhuttiin SuomiAreenassa – ”Suomikin on kehitysmaa” Kestävä kehitys puhututti Porissa useissa eri keskusteluissa. Ulkoministeri Timo Soini peräsi reiluja kaupan pelisääntöjä kehitysmaiden hyväksi. 14.07.2017 Uutiset
Tarja Halonen kehitysleikkauksista: Hallitus teki saman, mitä Trump tekee nyt Kehitysyhteistyöhön kohdistuvat leikkaukset herättivät SuomiAreenassa suorasanaista kritiikkiä presidentti Tarja Halosta myöten. 13.07.2017 Uutiset
Presidenttiehdokkaat nostivat ilmastonmuutoksen isosti agendalle – ”Ulkopolitiikka keskittynyt liikaa omille rannoille” Neljä ehdokasta osallistui Porin SuomiAreenassa presidenttitenttiin, jossa ilmastonmuutos nousi yhdeksi kärkiaiheista. 12.07.2017 Uutiset
Suomen somalit edistävät kotimaansa kehitystä: ”Velvollisuutemme on löytää tapa auttaa” Suomen somalien työ kotimaansa konfliktialueilla ei ole helppoa, mutta onnistumisia saadaan silti. Valokuvanäyttely esittelee Meeri Koutaniemen kuvien kautta järjestöjen saavutuksia. 11.07.2017 Uutiset
Trumpin verouudistus on hataralla pohjalla – ja tästä maailman tulisi olla peloissaan Donald Trump on uhonnut toteuttavansa yritysverouudistuksen, joka tekee Amerikasta mahtavan. Uudistuksen toteutumiseen on kuitenkin vielä hyvin pitkä matka, toteaa kansainvälinen veroasiantuntija. 06.07.2017 Uutiset
Unicefin tuoreet laskelmat: Köyhien terveyteen kannattaa sijoittaa Varsinkin pikkulasten pelastaminen on osoittautunut tehokkaaksi, laskee Unicef. 04.07.2017 Uutiset