Raportti: Korona sekoittanut EU:n apupakkaa ja rahoitustasot laahaavat – myös Suomelle suosituksia Euroopan unionissa ollaan kaukana kehitysrahoitusta koskevista sitoumuksista. Samaan aikaan tuen tarve on kasvanut. 25.10.2022 Uutiset
Fingo palkittiin parhaasta kestävän kehityksen toimenpidesitoumuksesta ”Toimenpidesitoumus on tapa näyttää, miten elämme kestävää kehitystä toteen arjessa”, sanoo Fingon kestävän kehityksen johtaja Rilli Lappalainen. 19.10.2022 Uutiset
Maailma kylässä -festivaalin 2023 teemana Muutosvoima! – ohjelmahaku avattu Ensi vuoden Maailma kylässä -festivaali järjestetään toukokuun viimeisenä viikonloppuna 27.–28.5. Helsingin Suvilahdessa teemalla Muutosvoima! Festivaalin ohjelmahaku on nyt avattu ja näytteilleasettajien aikatauluja julkaistu. Yksin on vaikeaa muuttaa maailmaa, mutta yhdessä voimme sen tehdä. Yhdessä olemme muutosvoima! 12.10.2022 Uutiset
Afrikan ja Euroopan aito kumppanuus vaatii ajattelutavan muutosta Geopoliittinen tilanne huolettaa ympäri maailmaa ja on korostanut globaalien kumppanuuksien merkitystä entistään. Suomi, EU ja Afrikka muuttuvassa maailmantilanteessa -keskustelutilaisuudessa todettiin, että määrätietoisia toimia tarvitaan nyt, sillä eurooppalaiselle kumppanuudelle on myös kestävän kehityksen kannalta epäedullisia vaihtoehtoja. 11.10.2022 Uutiset
Valtion budjetti eduskunnan käsittelyssä – kehitysyhteistyöhön tulossa leikkauksia Fingo on antanut lausunnot ja ollut kuultavana ensi vuoden talousarviosta. 10.10.2022 Blogit
Reaalipolitiikka kuului YK:n yleiskokouksen avajaisviikolla YK:n yleiskokouksen 77. istuntokausi avattiin jännittyneissä tunnelmissa. Reaalipolitiikka vaikuttaa merkittävästi YK:n toimintakykyyn. Ukrainan sodan vaikutus näkyy maiden jakaantumisena erilaisiin blokkeihin, vaikka nyt jos koskaan pitäisi multikriisien vuoksi löytää systeemitason globaaleja ratkaisuja, Fingon Rilli Lappalainen toteaa. 04.10.2022 Uutiset
Viestintä- ja globaalikasvatustuen haku käynnistyi – Fingolta koulutusta ja neuvontaa järjestöille VGK-tuki on yksi tärkeimmistä järjestöjen globaalikasvatus-, kehitysviestintä- ja yritysvastuutoiminnan mahdollistavista rahoituksista. Nyt tuki on jälleen avautunut järjestöjen haettavaksi ja hakuohjeet ja kriteerit löytyvät ulkoministeriön verkkosivuilta. Fingo tarjoaa lokakuun aikana monenlaisia palveluita rahoitusta hakeville. 02.10.2022 Uutiset
Miten ilmastokriisin kustannukset jaetaan oikeudenmukaisesti? Turun Mahdollisuuksien torilla keskusteltiin siitä, miten Suomi voi kantaa vastuuta ilmastokriisin ratkaisemisesta. Keskustelussa pureuduttiin erityisesti kansainvälisen ilmastorahoituksen kysymykseen. 20.09.2022 Uutiset
Järjestöjen kampanja – EU:n on asetettava ihmisoikeudet taloudellisten voittojen edelle "Justice is Everybody's Business" -kampanjan tavoitteena on saada EU laatimaan vahva yritysvastuulaki, joka aidosti edellyttää yrityksiltä huolellisuusvelvoitetta ja parantaa yritystoiminnan uhrien oikeussuojaa. 06.09.2022 Uutiset
Budjettiriiheen huolestuttavin näkymin – kehitysyhteistyöllä leikkausuhka Hallituksen budjettiriihi pidetään elo-syyskuun vaihteessa. Kehitysyhteistyömäärärahoihin kohdistuu erilaisia leikkausuhkia. Pidämme Fingosta yhteyttä Suomen hallitukseen ja tuomme esille kehitysyhteistyön merkitystä. 22.08.2022 Uutiset
Afrikkalaiset aktivistit odottavat YK:n ilmastoneuvotteluilta toimia ja tukea muuttuvaan ilmastoon sopeutumiseksi Fingon webinaarissa kuultiin afrikkalaisen kansalaisyhteiskunnan näkökulmia marraskuussa järjestettävään YK:n ilmastohuippukokoukseen (COP27) Egyptissä. 18.08.2022 Uutiset
Suomen pääsivutapahtuma HLPF:ssä käsitteli koulutuksen ja kasvatuksen merkitystä kestävän kehityksen edistämisessä YK:n kestävän kehityksen korkean tason poliittinen foorumi käynnistyi tiistaina 5.7. New Yorkissa. Suomen pääsivutapahtuma järjestettiin tiistaina ja paneeliin osallistuivat opetusministeri Li Andersson, UNESCOn koulutuksesta vastaava apulaispääsihteeri Stefania Giannini sekä YK:n erityisneuvonantaja Leonardo Garnier. Tilaisuutta moderoi Fingon kestävän kehityksen johtaja Rilli Lappalainen. 06.07.2022 Uutiset