Valtionvarainministeri Matti Vanhanen totesi Yleisradion Politiikkaradiossa kesäkuun lopulla, että edessämme on pitkä revohka. Covid19-pandemian laskua maksavat nykyisten veronmaksajien lisäksi tulevat sukupolvet.
Moni laman kokenut suomalainen oli jo kesällä valmis hyväksymään leikkauksia valtion budjettiin ja tinkimään omista eduistaan, jotta pahimman yli selvittäisiin kuiville.
Kesän aikana talousasiantuntijoiden lausuntoja lukiessa on kuitenkin tullut selväksi, että leikkausten sijaan suosituin keino pandemian aiheuttamien talousvahinkojen korjaamiseksi ovat elvytys ja investoinnit.
Huomenna keskiviikkona 12.8. Vanhanen esittelee tiedotustilaisuudessa ehdotuksensa Suomen budjetiksi ensi vuodelle 2021, ja odotettavissa on meilläkin elvytystä. Odotan jännityksellä, miten kansainvälisillä areenoillakin kokenut konkaripoliitikko näkee kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun osana talousarvioesitystään.
”Me Suomessakin olemme osa kansainvälistä järjestelmää siinä määrin, ettei meillä ole varaa olla auttamatta tai vajoamme itse syvemmälle suohon.”
OLEMME ennen näkemättömän syvässä suossa pandemian taloudellisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten keskellä, ja päätöksiä joudutaan tekemään paksussa sumussa, tulevaisuudesta tietämättä.
Vaikka olen huolissani myös kotimaan tilanteesta, oma näkemykseni on, että osana elvyttäviä ja työllisyyttä lisääviä toimia Suomen tulee kasvattaa myös kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun rahoitusta.
Miksi näin? Ainakin kolmesta syystä.
Niistä ensimmäinen on se, että maailmanlaajuinen koronapandemia on viimeistään osoittanut, kuinka kansainvälinen talousjärjestelmä on tehnyt meistä kaikista toisistamme riippuvaisia. Monimutkaisessa tuotantoketjussa yhdenkin lenkin hajoaminen katkaisee koko ketjun, ja aiheuttaa kustannuksia kaikille osapuolille.
Kouriintuntuva esimerkki keskinäisriippuvuudesta löytyy lähinaapuristamme: Ruotsissa on rajoitettu ihmisten liikkuvuutta ja toimintaa vähemmän kuin missään muualla Euroopassa pandemian aikana, ja tästä huolimatta länsinaapurimme talous kärsii koronasta yhtä paljon kuin Suomenkin. Scania ja Volvo sulkivat tehtaansa, kun alihankintaketjut häiriintyivät koronapandemian seurauksena.
Toisin sanoen, me Suomessakin olemme osa kansainvälistä järjestelmää siinä määrin, ettei meillä ole varaa olla auttamatta tai vajoamme itse syvemmälle suohon.
Suomen talous rakentuu vahvan vientiteollisuuden varaan, ja myös palveluinnovaatioiden kasvavat markkinat ovat kehittyvissä talouksissa – Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maissa. Vakaiden ja kriisejä kestävien yhteiskuntien rakentaminen kehitysyhteistyöllä on edellytys hyvinvoinnille ja kaupalliselle yhteistyölle, kuten Fingo ja EK yhdessä kirjoittivat Turun Sanomissa.
Myös Elinkeinoelämän valtuuskunnan ekonomisti Sanna Kurronen on todennut, että vientivetoisten talouksien elpyminen edellyttää viruksen saamista kuriin kaikkialla maailmassa.
”Rahoittajan poukkoilu heikentää kehitystuloksia.”
Toinen syy on se, että kestävän kehityksen edistäminen on pitkäjänteistä työtä. Muutos toimintatavoissa edellyttää ainakin paikalliset olosuhteet tuntevaa toiminnan suunnittelua, sitoutuneita kansallisia ja kansainvälisiä toimijoita, luottamuksellisten suhteiden luomista paikallisiin mielipidejohtajiin, aiemmista kokemuksista oppimista ja ennustettavaa rahoitusta.
Rahoittajan poukkoilu taas heikentää kehitystuloksia.
Pääministeri Juha Sipilän johtaman hallituksen 2015 päättämien kehitysyhteistyön leikkausten seurauksena suomalaisten kehitysjärjestöjen määrä supistui ja vapaaehtoistoiminta väheni, osa jo saavutetuista kehitystuloksista valui kankkulan kaivoon hankkeiden ja ohjelmien lakattua äkkiarvaamatta. Moni kehitysyhteistyösektorin suomalaisrahoitteisista asiantuntijoista joutui työttömäksi tai vei osaamisensa uudelle alalle.
Kolmas syy on se yksinkertainen seikka, että alkavasta taantumasta huolimatta meillä on varaa auttaa ja tukea ihmisiä maissa, missä korona on vienyt leivän pöydästä ja katon pään päältä.
Suomi tunnetaan maailmalla rehellisenä ja luotettavana kumppanina, edistyksellisenä naisten, lasten ja vammaisten oikeuksien puolestapuhujana. Puheiden tueksi tarvitaan myös tekoja – ja niistä kaikkein helpoin on rahan lahjoittaminen.
”Sumuisella suolla silmäkkeestä pääsee kuiville vain punomalla yhteistä köyttä.”
SUOMEN hallitus on sitoutunut edistämään kestävää kehitystä ja ilmastoneutraalia tulevaisuutta, ja syyskuun puolivälin budjettiriihi näyttää, kuinka koalitio kestää ennalta arvaamattomat haasteet kuten koronapandemian.
Tällä viikolla julkaistava valtiovarainministeriön talousarvioesitys asettaa pohjan tuleville neuvotteluille.
Toivon, että myös kehitysyhteistyön rahoitus nähdään ministerikabineteissa ja eduskunnassa sijoituksena suomalaisten ja ihmiskunnan tulevaisuuteen.
Sumuisella suolla silmäkkeestä pääsee kuiville vain punomalla yhteistä köyttä.