New York Times kirjoitti viime viikolla Portugalin pääministerin Pedro Cassos Coelhon matkasta Luandaan. Sen ei sinänsä pitäisi yllättää, jos tietää New York Timesin tapaan, että Angolan talous kasvaa kahdentoista prosentin tahdilla ja Portugalin — kolmen.
Keinotkin ovat ironisen tuttuja: Portugali joutuu yksityistämään valtionyrityksiä, ja öljyrikas Angola on kiinnostunut kasvattamaan omistustaan entisen emämaan valtionyrityksistä. Kun markkinaliberalismi marssi 1990-luvun taitteessa Afrikkaan, niin kävi monelle Afrikan maalle: yrityksiä yksityistettiin ja usein ostajina olivat isot yritykset entisistä emämaista.
Reutersin uutisen mukaan Angolan ja Portugalin välit ovat olleet poikkeuksellisen läheiset siirtomaavallan päätyttyä.
Vaikka Angolan presidentti José Eduardo dos Santos sanoi New York Timesille Angolan olevan ”valmis auttamaan Portugalia tässä kriisissä”, ei tässä silti hyväntekeväisyydestä tai avusta ole kysymys: Angola etsii sijoituskohteita, ja uskoo saavansa rahalla lisää vaikutusvaltaa ja hyvää tahtoa Euroopan unionin suunnalta.
Euroopan helleaalto on osoitus siitä, että tulevan hallituksen pitää kääntää katseensa globaaleihin ongelmiin – Fingon vaaliohjelma vaatii Suomea tarttumaan kriiseihin jämäkästi
”Tulevalle vaalikaudelle kaavaillulla miljardien sopeutuksella ei ole pidemmällä aikavälillä mitään väliä, jos seisomme samaan aikaan tumput suorina, kun ilmastonmuutoksen kaltaiset kriisit syventyvät. Ne syövät maailmantaloudesta riippuvaiselta Suomelta kymmenen miljardia aamupalaksi”, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.
