Jos työskentelemme deadline niskassa, saatamme samalla ahmia sokerimunkkeja ja halpispitsaa, vaikka ei pitäisi. Huomiomme on muualla, kun aivomme käskevät meitä keskittymään yhteen, ja vain yhteen asiaan: deadlineen.Tämä sama huomiosokeus liittyy myös kehitysyhteistyöhön, sanoo Harvardin professori Sendhil Mullainathan tuoreessa kirjassaan Scarcity: Why Having Too Little Means So Much.Kun ihminen on nälkäinen, hänen on vaikea keskittyä muuhun tärkeään. Nälässä oleminen on kuin olisi jättänyt kokonaisen yön nukkumatta.Tämä olisi hyvä ottaa huomioon kaikkein köyhimpiin kohdistuvassa kehitysyhteistyössä, Mullainathan sanoo podcast-haastattelussa. Olisi mietittävä tarkkaan, miten paljon köyhyydessä eläviltä voidaan vaatia avun vastineeksi. Esimerkiksi ilmestyminen pakolliseen koulutukseen voi tuntua ylivoimaiselta, jos henkisiä voimavaroja on vähän.Ajatuksia herättävästä kirjasta keskustellaan eilen ilmestyneessä Global Prosperity Wonkcastissa.Ks. myös Sendhil Mullainathanin video Ted-talkissa, jossa hän esittelee käyttäytymistieteiden soveltamista kehitysongelmiin.
Kutsu COP31-briiffitilaisuuteen: Maailma ylittää puolentoista asteen kriittisen lämpenemisrajan – mitä tämä tarkoittaa?
Turkin Antalyassa järjestetään 9–20. marraskuuta YK:n ilmastosopimuksen 31. osapuolikokous. Ilmastoneuvotteluja leimaavat tänä vuonna globaali energiakriisi, kiristyvät konfliktit, vaikeasti ennustettava teknologiakehitys ja eskaloituvat ilmastotuhot. Pariisin sopimuksen pääasiallinen tavoite pitää maailman keskilämpötilan nousu alle tieteen kriittisenä pitämän 1,5 asteen ollaan nyt varmuudella ylittämässä. Miksi ilmastopolitiikka näyttää häviävän politiikan keskiöstä juuri “kriittisen vuosikymmenen” viimeisinä vuosina, ja mitä tavoitteen ylitys tarkoittaa käytännössä?
