Kiina kaipaa perustutkimusta ja pingpong-taktiikkaa

Kiinan nousu maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi on selittynyt pitkälti vientivetoisella halpatuotannolla ja muualla tehtyjen alkuperäisideoiden kopioinnilla. Miten se saisi kehitettyä omia innovaatioita?

Teksti: Sanna Jäppinen Kuva: Chen Ws

Kun kommunistipuolueen johto kokoontuu marraskuussa, odotetaan siltä uusia linjanvetoja hiipumassa olevan talouskasvun elvyttämiseksi, kirjoittaa The Wall Street Journalin Kiinan talouteen perehtynyt toimittaja Bob Davis artikkelissaan.Yksi keskeinen kehityskohde on maan tiukasti valtiojohtoinen innovaatiopolitiikka. Tiede- ja teknologiaministeriöt ovat määritelleet tietyt alat, joihin panostetaan – ja niihin rahaa onkin satsattu reilulla kädellä ja lähetetty opiskelijat ulkomaanoppiin. Tulostakin on tullut esimerkiksi avaruustutkimuksessa, supertietokoneiden kehityksessä ja sotateknologiassa.Nyt Kiinan johto yrittää laajentaa onnistunutta konseptia myös muille aloille, kuten bioteknologiaan ja vaihtoehtoiseen energiantuotantoon.Monen ekonomistin mielestä ohjailumentaliteetilla ei kuitenkaan lopulta synnytetä innovaatioita riittävän tehokkaasti, vaikka yksittäisiin kohteisiin rahaa syydettäisiinkin.”Suurin este on se, että tutkimukselle on määritelty liian paljon kiellettyjä alueita”, toteaa esimerkiksi tutkija David Shambaugh George Washington -yliopistosta.Vaikka Kiina on myös tuotekehityksessä maailman kakkosena Yhdysvaltain jälkeen, on mailla perustavaa laatua oleva eroavaisuus: siinä missä Kiina uhraa tuotekehitysbudjetistaan perustutkimukseen vain viisi prosenttia, käyttää Yhdysvallat lähes neljä kertaa enemmän eli 19 prosenttia. Perustutkimuksen vähyyden takia Kiinassa onkin nykyään liian vähän tilaa uteliaisuudesta kumpuaville uusille löydöille ja innovaatioille, sillä tutkijoiden saamat apurahat määräytyvät sen mukaan, arvioidaanko tutkimuskohteesta olevan hyötyä ennalta määritellyille valtion hankkeille.”Innovaatioissa on usein kyse sattumasta. Tarvitaan paljon massaa, jotta tuhannesta ideasta yksi kantaisi”, toteaa ekonomisti Bai Chong-en Pekingin Tsinghua-yliopistosta.Bob Davis tekee havainnollistavan rinnastuksen pingikseen ja koripalloon.Pöytätennistä pelaa valtaisa joukko kaikenikäisiä kiinalaisia, ja pelipöytiä on tarjolla siellä täällä julkisissa tiloissa. Harrastajien suuri joukko on taannut sen, että joukosta nousee tasaiseen tahtiin mestareita. Sen sijaan koripallokentät sijaitsevat kouluissa lukittujen ovien takana ja viranomaiset, siis opettajat, päästävät vain lahjakkaimmat pelaamaan – ja korismaana Kiina on vain keskinkertainen.