Huomenna torstaina 22.3. hallitus neuvottelee kehysriihessä kehitysyhteistyön määrärahojen kohtalosta.
Kepa toivoo lahjapakettien kannustavan päättäjiä pitämään neuvottelujen aikana mielessään globaalin oikeudenmukaisuuden ja huolehtimaan siitä, ettei taloustaantumaa maksateta maailman köyhimmillä. Samoin tulee huolehtia siitä, että Suomi kantaa kortensa kekoon myös ilmastotalkoissa.
Ilmastonmuutos uhkaa ainoastaan Etelä-Afrikassa kasvavaa rooibospensasta, joten toimimalla oikein myös Urpilainen ja Katainen voivat jatkossakin nauttia tämän uhanalaisen pensaan teestä.
Kehitysyhteistyöstä leikattiin historiallisen paljon viime vuonna – Fingo: ”Haluammeko seurata Donald Trumpin jalanjäljissä kohti epäjärjestyksen aikaa?”
Suomi on tippumassa pohjoismaisesta viiteryhmästä.