Saksalainen portaali Development and Cooperation on koonnut kyynisyyttä vastustavan Successful countries -paketin sivuilleen. Hyvät esimerkit vaihtelevat koulutusohjelmista perhesuunnitteluun ja köyhyyden vähentämiseen ympäri maailman.Sivustolla sanotaan, että kaikkia hyviä tarinoita yhdistää kaksi asiaa: onnistuneen maan täytyy olla kiinnostunut myös suurista massoista eikä vain eliitin hyvinvoinnista; ja onnistumisen täytyy pohjata kansalliseen politiikkaan. Kehitystä ei edelleenkään voi kantaa tupaan ulkomailta.Luonnollisesti sivuston esimerkkimaissa on edelleen haasteita, mutta ehkä näin pimeyden keskellä voi hetkeksi pysähtyä ja lukea myös hyvää mieltä tuovia uutisia.
Kutsu COP31-briiffitilaisuuteen: Maailma ylittää puolentoista asteen kriittisen lämpenemisrajan – mitä tämä tarkoittaa?
Turkin Antalyassa järjestetään 9–20. marraskuuta YK:n ilmastosopimuksen 31. osapuolikokous. Ilmastoneuvotteluja leimaavat tänä vuonna globaali energiakriisi, kiristyvät konfliktit, vaikeasti ennustettava teknologiakehitys ja eskaloituvat ilmastotuhot. Pariisin sopimuksen pääasiallinen tavoite pitää maailman keskilämpötilan nousu alle tieteen kriittisenä pitämän 1,5 asteen ollaan nyt varmuudella ylittämässä. Miksi ilmastopolitiikka näyttää häviävän politiikan keskiöstä juuri “kriittisen vuosikymmenen” viimeisinä vuosina, ja mitä tavoitteen ylitys tarkoittaa käytännössä?