Tv-uutisissa ja lehtien palstoilla kerrotaan liki päivittäin jo tutuksi tulleesta näystä. Kyynelkaasua, punaista hehkua ja savua syöksevät soihdut, maahan painettuja opiskelijoita, vesitykkejä, särkynyttä lasia, ristiin rastiin juoksevia mielenosoittajia ja raskaasti varustettuja poliiseja Hongin Kongin illassa, yössä ja viikonlopun päivänvalossa. Tämä kaoottinen uutisvirta alkaa kuulua jokapäiväisen rutiineihin: sen loppuminen tuntuisikin äkkiseltään oudolta.
Me siihen ikäluokkaan kuuluvat, jotka 30 vuotta sitten katselimme epäuskoina Tiananmenin aukion tapahtumia, olemme ymmällämme. Milloin alkaa Kiinan kommunistipuolueen ryhtiliike ja Hong Kongiin marssitetaan vahva sotilasosasto, joka palauttaa kurin ja järjestyksen?
Jokunen länsivalta tuomitsisi teon, mutta paluu takaisin status quo -harmoniaan tapahtuisi pian. Kiinalla ei näyttäisi olevan paljon menetettävää, kun se on jo käytännössä kauppasodassa ja sen myötä pakotteet vaikeuttavat sen taloutta ja uudistuksia entisestään. Vai onko?
***
Hongin Kongin mielenosoittajat ja vastarintatoiminnan johtotahot tietävät, että hiljaisuus ja suostuminen hyväksymään se, että aloite rikoksista tuomittujen passittamisesta manner-Kiinaan kärsimään tuomiotaan olisi ratkaiseva askel Hong Kongin erityisasemasta luopumiseen. Pohjois-Irlannin IRA-edustajien neuvottelutaktiikka perustui armottomuudessaan juuri tämän saman vaaran ymmärtämiseen.
Kun köyteen ilmestyy löysää, väkipyörä kiertää ne pois ja lukittuu. Pienetkin myönnytykset tai kompromissin osoitukset lukitaan seuraavan neuvotteluaskeleen perälaudaksi, josta taka-askelia ei enää oteta. Alkuperäisen aloitteen täydellinen hylkääminen, ei vain sen jäädyttäminen, voi olla siis ainoa keino varmistaa, ettei Hongin Kongin erityisasemaa lähdetä murentamaan askel kerrallaan.
***
Mitä hävittävää Kiinalla on tai mitä se pelkää? Hongin Kongin pitkittynyt kahakointi voi toki kertoa, että Kiinalla onkin vielä menetettävää niin taloudellisesti kuin poliittisesti. Siksi se ei tahdo antaa kauppakumppaneille ja investointiensa kohdemaille yhtään lisäaihetta kiristää ruuvia.
Toinen selitys on kuitenkin kutkuttavampi. Olisikohan useita vuosikymmeniä vallinnut sanaton sopimus tulossa tiensä päähän? Jospa vallan ja päätöksenteon keskittyminen, yksipuoluejärjestelmä ja kansalaisten luopuminen kansalaisoikeuksistaan taloudellisen hyvinvoinnin kasvun toivossa eivät olekaan enää kiistattomia.
Talouden hiipuessa voi kommunistisen puolueen ja sen ympärille rakentuneen valta- ja väkivaltakoneiston oikeutus harjoittaa totalitaarista valtaa tulla kyseenalaiseksi. Keisarilla ei ole olekaan vaatteita, vaan mahtivaltio onkin kovertunut sisältä liki tyhjäksi ja odottaa armoniskua, joka murentaa kaikki kulissit päivissä, ehkä kuukausissa. Olisikohan useita vuosikymmeniä vallinnut sanaton sopimus tulossa tiensä päähän?