Kuvassa Gervin Chanase.
Gervin Chanaze on konsultti ja tohtorikoulutettava Bambergin yliopistosta.

Gervin Chanase: Näin voimme uudistaa valtarakenteita kehitysyhteistyön seurannassa, arvioinnissa ja oppimisessa

Kehitysyhteistyön seuranta, arviointi ja oppiminen (MEL) on yhä täynnä vanhoja käytäntöjä ja käyttäytymismalleja, jotka vahvistavat eriarvoisia valtasuhteita, kirjoittaa kirjoittaa tohtorikoulutettava Gervin Chanase Bambergin yliopistosta.

English version of this blog.

Nykyiset kehitysyhteistyön seurannan, arvioinnin ja oppimisen (MEL – monitoring evaluation and learning) viitekehykset ja käytännöt pyrkivät olemaan niin objektiivisia ja vallan näkökulmasta neutraaleja kuin mahdollista. Olemassa olevat lähestymistavat, kuten osallistavat menetelmät ja yhteisölähtöiset arvioinnit ovat kaikki rohkeita yrityksiä varmistaa MELiin liittyvän vallan hajauttaminen ja päätöksenteon demokratisointi.

MEL on kuitenkin yhä täynnä vanhoja käytäntöjä ja käyttäytymismalleja, jotka vahvistavat eriarvoisia valtasuhteita – työkaluista metodeihin ja päätöksiin siitä, mitä, milloin ja ketä seurataan ja evaluoidaan sekä siitä, miten muutos visioidaan ja määritellään.

Olen toisessa artikkelissa haastanut osaa MELin haitallisista käytännöistä ehdottamalla vastavuoroista MELiä (reciprocal MEL) uutena lähestymistapana valtadynamiikan uudistamiseksi. Käsitteellisesti se ammentaa progressive funding -lähestymistavasta, mutta tarjoaa enemmän kuin sen, että paikalliset toimijat laativat toimeksiantojen ehtoja (terms of reference). Vastavuoroinen MEL pyrkii kumoamaan perinteisen lahjoittaja–vastaanottaja, ylhäältä–alas -mallin.

Tässä käsitteessä paikalliset toimijat ottavat johdon MEL-prosessin muotoilussa käyttäen lähtökohtana kumppanuuksien rakentamista. He määrittelevät prosessin, mukaanlukien haasteen, ratkaisun, toivotut kumppanit ja tarvittavat resurssit. Sen jälkeen he kutsuvat kumppaneita niin sanotuilta kansainvälisen kehityksen markkinoilta (global aid marketplace) hakemaan mukaan, esittäen soveltuvuutensa ja yhteensopivuutensa paikallisesti asetettujen MELin mekanismien kanssa. Antamalla paikallisten toimijoiden muotoilla prosessin, tämä malli hillitsee perinteisiin järjestelmiin liittyvää paternalistista tilivelvollisuutta, tunnustaa ja tuo esiin näiden toimijoiden ratkaisut sekä kääntää perinteisen lahjoittaja-keskeisen mallin ympäri asettamalla johtajuuden paikallisten toimijoiden käsiin.

Lähestymistavan vahvuudet

Lähestymistavan keskeinen vahvuus on jokaisen yhteisön luontainen ymmärrys MEListä, kulttuuristen näkökulmien moninaisuus ja paikallisen tiedon, viisauden ja ajatusmallien arvostus. Lähestymistapa edistää epistemologista pluralismia (on olemassa monia tapoja tietää) dekolonisoimalla mittareita, kun se sisällyttää MEL-instrumentteihin alkuperäiskansojen tietoa sekä yhteisöpohjaisia käytäntöjä ja järjestelmiä, kuten tarinankerrontaa.

Siirtymällä rahoittajavetoisista mittareista sellaisiin MEL-käytäntöihin ja lähestymistapoihin, jotka heijastavat paikallisia arvoja, prioriteettejä ja systeemejä, me voimme sovittaa MELin paremmin yhteen laajemman, kansainvälisen kehityksen vallansiirron tavoitteen kanssa. Lisäksi yleinen narratiivi “paikallisesta kapasiteetin puutteesta” muuttuu vähemmän relevantiksi, kun uusi lähestymistapa antaa yhteisöille mahdollisuuden johtaa omia MEL-prosessejaan, minimoiden riippuvuutta ulkopuolisista toimijoista ja jäykistä, standardoiduista viitekehyksistä.

Tässä kontekstissa MEL muuttuu hajautetuksi, kaksisuuntaiseksi prosessiksi kumppaneiden välillä. Kun näemme MELin vastavuoroisena prosessina, rahoittajat ja heidän kumppaninsa voivat oppia yhteisöiltä sen sijaan, että he toisivat ulkoapäin valmiita viitekehyksiä. Paikallisyhteisöt voivat määritellä omat mittarinsa, mikä mahdollistaa rahoittajia omaksumaan uusia ideoita ja lähestymistapoja, joita voi levittää globaalisti.

Mitä menetelmä vaatii?

Tämän lähestymistavan toteuttaminen vaatii, että paikalliset toimijat kantavat merkittävää vastuuta, kun taas globaalin pohjoisen kumppanit tarjoavat tukea. Globaali etelä on ollut aivan liian pitkään reaktiivinen, eikä proaktiivinen kansainvälisen kehityksen agendan muotoilemisessa. Kun huomioidaan rahoituksen merkitys ja sen keskeinen rooli valtasuhteiden muovaamisessa, nykyisten järjestelyjen on muututtava. Globaalin etelän kumppaneiden on kehitettävä kykyään mobilisoida paikallisia resursseja saadakseen neuvotteluihin paremmat asemat. Lisäksi “kansainvälisen kehityksen markkinapaikan” on tunnustettava kaikki resurssit – taloudelliset ja ei-taloudelliset – kumppanuuksissa yhtä tärkeiksi.

Lisäksi globaalin etelän toimijoiden ja yhteisöjen tulisi aktiivisesti edistää sellaisten paikallislähtöisten lähestymistapojen, mallien ja työkalujen kehittämistä, jotka ovat kulttuurisesti ja tieteellisesti tarkoituksenmukaisia.[1] Tässä suhteessa globaalin pohjoisen kumppaneiden tulisi toimia tukevassa roolissa tunnustamalla ja arvostamalla näitä paikallislähtöisiä innovaatioita, tarjoamalla teknistä ja taloudellista tukea niiden testaamiseen ja kehittämiseen sekä fasilitoimalla niiden laajempaa integrointia globaaleihin kehityskäytäntöihin.

Globaalin pohjoisen kumppaneiden rooli

Tässä suhteessa on virkistävää huomioida Globaalin pohjoisen ja etelän väliset aloitteet, kuten Reimagining the INGO (RINGO). RINGO on kehittänyt useita prototyyppejä, joilla voimme kuvitella uudelleen valtarakenteet kehityksen ekosysteemissä. Vaikka osa prototyypeistä vaikuttavat lupaavilta, monia konsepteista ei ole vielä perusteellisesti testattu. Kokeilut ovat välttämättömiä niiden potentiaalin saavuttamiseksi. Ideoiden perusteellinen testaaminen, niiden kehittäminen yrityksen ja erehdyksen kautta sekä niiden sopeuttaminen paikalliseen kontekstiin on tärkeää.

Tämä on kenties paikka, jossa globaalin pohjoisen kumppanit, kuten Fingo ja sen jäsenistö, voivat tarjota niin sanottua “rohkaistunutta rahoitusta” (engouraged funding) näiden ideoiden aktivoimiseksi ja skaalaamiseksi. [2] Fingo ja sen jäsenet voivat järjestää ideointityöpajoja paikallisten kumppaneidensa kanssa herättääkseen mielenkiintoa, keskustella sekä kehittääkseen lähestymistapoja. Lisäksi ne voivat investoida pilottihankkeisiin, jotka tuottavat ideoita ja oppeja, joita voidaan hyödyntää organisaatioiden toimintalinjoissa, MELissä ja rahoitusjärjestelmissä.

Matka kohti vallan todellista siirtoa MELissä on pitkä ja mutkikas. Jotta muutos on merkityksellinen, koko ekosysteemin on muututtava transaktionaalisesta relationaaliseksi – sellaiseen, joka priorisoi kaikkien sidosryhmien ratkaisut. Paikallisten kumppaneiden tulee johtaa muutosta, ekosysteemin tukiessa heitä vahvasti. Kuten minkä tahansa idean kanssa, takaiskut ja oppiminen on väistämätöntä – mutta toisaalta, mitä seuranta ja arviointi olisi ilman oppimista, reflektointia ja yhteistä matkaa?


[1] Tässä lyhyessä blogikirjoituksessa tarkastelin, kuinka perinteinen afrikkalainen kansanperinne ja tarinankerronta voivat toimia arvokkaina välineinä seurannassa, arvioinnissa ja oppimisessa (MEL).

[2] Rohkaistunut rahoitus (encouraged funding) viittaa tässä taloudelliseen tukeen, joka hyväksyy suuremman riskinsietokyvyn ja mahdollistaa investoinnit innovatiivisiin, uusiin tai alirahoitetuille alueille. Toisin kuin riskejä karttava rahoitus, joka painottaa ennalta testattuja malleja ja varmoja tuloksia, tämä rahoitus on joustavampaa, sopeutumiskykyisempää ja valmis kokeilemaan uusia lähestymistapoja – tunnistaen, että vaikuttava muutos vaatii usein strategisten riskien ottamista.

Lue lisää:

Gervin Chanasen aikaisempi blogi Fingon sivuilla.