Vuosi lentämättä: Työmatka taittui junalla Brysseliin Vuoden alussa päätin, että tänä vuonna en lennä mihinkään. Teen töitä sen eteen, että ilmastonmuutosta hillitään ja nopeasti. 24.04.2018 Blogit
Jo 7 miljardia hengittää myrkyllistä ilmaa – ja heistä suuri osa köyhissä maissa Tuore raportti mittaa globaalia ilmanlaatua. Ilmansaasteet ovat maailman neljänneksi yleisin kuolemien aiheuttaja, ja erityisesti saasteet koskettavat maailman köyhimpiä väestöryhmiä. 19.04.2018 Uutiset
Nigerialainen ympäristöaktivisti arvostelee: ”Suomi liikkuu ydinvoimassa toiseen suuntaan kuin muu Eurooppa” Pitkän linjan nigerialaisen ympäristöaktivistin mielestä Suomi kulkee vaarallista tietä ydinvoiman kanssa. Rosatom hapuilee Suomen lisäksi myös Nigeriaan, jolle ympäristökatastrofit ovat turhankin tuttuja. 24.11.2017 Uutiset
Mekongille rakennetaan ”ekologisia aikapommeja” – miljoonien elanto vaarassa Mekongjoen padot vievät elannon jo miljoonilta. Kun yksi luonnonvara jakautuu monelle maalle, vaikuttavat toisten huonot päätökset helposti laajoillakin alueilla. 21.11.2017 Uutiset
UNEPin varapääjohtajalta suorat sanat Trumpille: Ilmastofaktoja ei voi yksi hallitus kieltää YK:n ympäristöohjelman UNEPin varapääjohtaja Ibrahim Thiaw vieraili maanantaina Suomessa. Hän pettyi Yhdysvaltain päätökseen lähteä Pariisin ilmastosopimuksesta. 06.06.2017 Uutiset
Ilmastoasiantuntija harmittelee: Suomi jäänyt taka-alalle EU:n ilmastoasioissa Climate Action Network Europen johtaja Wendel Trio pohtii Trumpin vaikutusta ilmastokysymyksiin ja harmittelee, että Suomi ei ole tarpeeksi näkyvä EU:n ilmastokuvioissa. 27.04.2017 Uutiset
Tutkijoilta radikaali suunnitelma: Hiilen käyttö nollille vuonna 2050 Ilmastonmuutos voidaan saada kuriin suunnitelmalla, joka puolittaa hiilidioksidipäästöt joka vuosikymmenellä ja nollaa ne vuoteen 2050 mennessä. 03.04.2017 Uutiset
Maailma kylässä -vieras Phyllis Omido vaihtoi uraa sulattamotyöntekijästä ympäristöaktivistiksi Arvostetun Goldman Environmental Prize -ympäristöpalkinnon äskettäin saanut kenialainen Phyllis Omido alkoi taistella lyijymyrkytyksiä vastaan oman lapsensa sairastuttua. 28.04.2015 Uutiset
EU-maat käyttävät yhä miljardeja euroja fossiilitukiaisiin Eurooppalaiset ilmastojärjestöt vaativat unionin jäsenmaita lakkauttamaan kaiken tuen öljylle, kivihiilelle ja maakaasulle vuoteen 2020 mennessä. 02.12.2014 Uutiset
Katastrofit ovat kohtalokkaimpia katulapsille Kaupunkien köyhimmät lapset ovat haavoittuvin ryhmä ympäristöongelmien, luonnonkatastrofien ja ilmastonmuutoksen edessä, todetaan Aasian jättikaupunkeja kartoittaneessa tutkimuksessa. 05.03.2014 Uutiset
”Ei myydä Keski-Amerikkaa kaivosfirmoille!” Keski-Amerikkaa pitää rakastaa ja puolustaa, ei myydä, vaativat alueen kaivoskriittiset kansalaisaktiivit. 09.12.2013 Blogit
Pelastavatko kiinalaispankit Ison valliriutan? Kaksi finanssialan vahtikoirajärjestöä ilmoitti kahdeksalle kiinalaispankille viime viikolla, että niiden lainoittamat hiilivoimahankkeet Australiassa saattavat rikkoa Kiinan vihreän sijoittamisen sääntöjä. 20.08.2013 Blogit