Miten globaalin kansalaisyhteiskunnan käy? Iso joukko kansalaisyhteiskunnan edustajia kokoontui Montrealiin pohtimaan roolejaan ja tulevaisuuttaan. 3.-7.9.2012. Kokoontumisen järjesti CIVICUS (World Alliance for Citizen Participation) 16.11.2012 Blogit
Rodrik: Uusia kasvupyrähdyksiä on turha odottaa Taloustieteilijä Dani Rodrikin mukaan Itä-Aasian kaltaiset kasvuihmeet jäänevät nykyisiltä köyhiltä mailta kokematta, sillä teollisuustuotanto on muuttunut, kilpailu koventunut ja länsimaat tiukentaneet asenteitaan pelisääntöjen suhteen. 17.08.2012 Uutiset
Suurin osa Afrikkaa läpäisisi kirkkaasti EU:n kasvusopimuksen Esimerkiksi Benin, Sambia ja Uganda olisivat Euroopan unionin jäseninä taloudenpidon hyvää keskitasoa. Taustalla ovat talouskasvun lisäksi velkahelpotukset. Makrotalouden päämittari bruttokansantulo ei tosin ole kovin hyvä kertomaan, miten mailla oikeasti sujuu. 07.06.2012 Blogit
YK: ”Vähiten kehittyneet voivat katsoa yhä enemmän Etelään” Köyhimpien maiden kannattaa integroitua maailmantalouteen nousevien talouksien kautta sanotaan UNCTADin vuosiraportissa. Kauppa- ja kehitysjärjestö esittää, että kehitysmaiden sijoitusrahastot investoisivat alueellisiin kehityspankkeihin. 28.11.2011 Uutiset
Pöydät kääntyvät: Angola omistaa yhä isomman osan Portugalia Siitähän nyt on kohkattu, että Kiinan rahat vielä pelastavat Euroopan. Mutta kukapa tiesi, että kriisinsä kanssa kipuileva Portugali hakee turvaa entisestä emämaasta Angolasta? 24.11.2011 Blogit
Tutkimus: Ulkomaankauppa nollaa teollisuusmaiden päästövähennykset Teollisuusmaat ovat ulkoistaneet päästöjään nouseville talouksille, erityisesti Kiinalle, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Ulkoistetut päästöt ovat moninkertaiset verrattuna teollisuusmaiden 1990-luvun alusta tekemiin leikkauksiin. 03.05.2011 Uutiset
Euroopan parlamentissa pohditaan keinoja veronkierron pysäyttämiseksi Veronkierron suitsimiseksi solmitut kahdenväliset tiedonvaihtosopimukset tekevät veroparatiiseista entistäkin houkuttelevampia, parlamentin kehitysyhteistyövaliokunnan raportissa arvostellaan. 08.12.2010 Uutiset
Taloustieteilijätkin alkavat epäillä jatkuvan kasvun autuutta Jatkuvan kasvun malli alkaa olla murroksessa – myös taloustieteilijöiden keskuudessa. Resepti ei kuitenkaan voi toimia köyhemmissä maissa, todettiin Luonnonsuojeluliiton seminaarissa syyskuussa. 07.10.2010 Uutiset
MDG-kokous: pyöreitä muotoiluja ja lupaavia merkkejä YK:n vuosituhattavoitteita tarkasteleva seurantakokous MDG +10 ei ole täydellinen epäonnistumien, vaikka loppuasiakirja jäikin liian yleiselle tasolle. 27.09.2010 Tiedotteet