Bill Gates ja kumppanit eivät pidä kestävän kehityksen tavoitteista Vuosituhattavoitteet miellyttivät enemmän toimijoita, jotka haluavat selkeitä toimia. Poliittiset muutokset ovat monimutkaisia — mutta niin ovat ongelmatkin. 12.05.2015 Uutiset
Avoin kirje hallitusneuvottelijoille LÄHETTÄJÄ: Kehys, Kepa, Kirkon ulkomaanapu, Lähetysseura, Pelastakaa lapset, Plan, Suomen Caritas, Suomen Luonnonsuojeluliitto, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi, Suomen Unicef, Suomen UN Women, Vammaiskumppanuus, Väestöliitto, World Vision Finland ja WWF Suomi. 12.05.2015 Blogit
Järjestöt huolissaan kehitysyhteistyön kohtalosta tulevalla hallituskaudella: Eriarvoisuuden kasvu vaatii uskottavaa aikataulua kohti 0,7-tavoitetta sekä tukea järjestöjen työlle Suomi on sitoutunut kansainvälisesti nostamaan kehitysyhteistyön määrärahansa 0,7 prosenttiin BKTL:staan vuoteen 2015 mennessä. Tähän ei kuitenkaan ole päästy, ja lisäksi maailman köyhien auttamiseksi tarkoitettuihin varoihin kohdistuvat leikkauspaineet ovat nyt suuremmat kuin koskaan. ”Kehitysyhteistyöllä on tärkeä rooli äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten tukemisessa. Siitä ei pidä leikata eikä sen painoarvoa ministerinsalkkujen jaossa laskea”, vaatii kehityskysymysten asiantuntija- ja kattojärjestön Kepan hallitus. 12.05.2015 Tiedotteet
Kestävän kehityksen tavoitteita vaikea mitata Köyhimmät maat eivät pysty itse mittaamaan YK-tavoitteita, mutta big datasta voi olla apua, arvioivat asiantuntijat. 08.05.2015 Uutiset
Globaalipolitiikan huippuvuosi – kolmet neuvottelut pähkinänkuoressa Globaalin kehityspolitiikan huippuvuosi etenee. Kaikkia maailman maita koskevista kestävän kehityksen tavoitteista ja niiden rahoituksesta neuvoteltiin juuri huhtikuun viimeisillä viikoilla New Yorkissa. Kesäkuun alussa Bonnissa sorvataan kansainvälistä ilmastosopimusta. 07.05.2015 Blogit
Pohjoismaat paras paikka olla äiti Maailman äideillä ja lapsilla menee nykyään paremmin kuin 25 vuotta sitten, selviää Pelastakaa lapset -järjestön äitienpäiväraportista. Eriarvoisuus köyhimpien ja rikkaimpien välillä on kasvanut, mutta tämäkin ongelma on ratkaistavissa. 06.05.2015 Uutiset
Jeffrey Sachsin onnellisuuskateus Maailman onnellisuusraportti julkistettiin tällä viikolla. Suomi nosti sijoitustaan kuudenneksi. Pohjoismaat komeilivat listan kärkipäässä, ja ykkösenä keikkui Sveitsi. 24.04.2015 Blogit
Uudet kehitystavoitteet koskevat myös meitä – joko Suomi herää? Olin 14. huhtikuuta Brysselissä paneelikeskustelijana Euroopan talous- ja sosiaalikomitean Post 2015 -seminaarissa. Maailmalla mietitään jo uusien kehitystavoitteiden toteuttamista käytännössä. 16.04.2015 Blogit
ODI: Kestävä kehitys maksaisi 79 miljardia euroa nykyistä enemmän – vuodessa Kestävän kehityksen tavoitteet on mahdollista saavuttaa vuoteen 2030 mennessä, sanoo ajatushautomo ODI. Se tosin maksaa aika paljon enemmän kuin mitä nyt ollaan valmiita kuvetta kaivamaan. 16.04.2015 Uutiset
Globaalipolitiikan huippuvuosi alkoi jo! Mahtoiko kukaan bongata uutisista WCDRR-kokousta? Maaliskuussa Japanin Sendaissa maailman valtiot kokoontuivat neuvottelemaan uudesta katastrofiriskien vähentämisen viitekehyksestä. 15.04.2015 Blogit
Kestävän kehityksen mittareista päätetään nyt Neuvottelut kestävän kehityksen tavoitteista ja niihin liittyvästä Post 2015 -kehitysagendasta jatkuvat tämän viikon New Yorkissa. 23.03.2015 Blogit
Poistuuko globaali köyhyys vuoteen 2030 mennessä? YK ja Maailmanpankki haluavat päästä eroon äärimmäisestä köyhyydestä 15 vuodessa, mutta se saattaa onnistua vain, jos taloudelliseen epätasa-arvoon puututaan, kirjoittaa The Economist -lehti. 27.02.2015 Uutiset