Kansalaisyhteiskunnan tilaa ja toimintaedellytyksiä rajoitetaan merkittävästi yli sadassa maassa, todetaan aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä State of Civil Society 2017 -raportissa. Suomi tahtoo kulkea vastakkaiseen suuntaan ja näyttää mallia muille.
”Peruslähtökohtamme on avoimen, demokraattisen kansalaisyhteiskunnan rakentaminen – eikä tämä linja ole tänä päivänä itsestäänselvyys maailmalla”, totesi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen julkistaessaan kehityspoliittisen kansalaisjärjestölinjauksen torstaina.
Räikeä esimerkki toisenlaisista arvoista löytyy Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon ajamasta kehityspolitiikasta. Mykkäsen mukaan kiistattomat todisteet osoittavat demokratian ja sananvapauden kaventuneen viime vuosikymmenten aikana ympäri maailman.
Uuden linjauksen pohjana on kestävän kehityksen Agenda 2030 -ohjelma, joka rohkaisee yhteistyöhön eri toimijoiden välillä. Mykkänen painotti erityisesti yritysten roolia kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntien vahvistamisessa.
”Maaohjelmissa on nyt Team Finland -osiot, eli on mietitty, mitä suomalaiset järjestöt ja yritykset voivat olla tekemässä ohjelman puitteissa. Kannustan hakemaan uudenlaisia kumppanuuksia.”
Tyydyttävä lopputulos
Kepa ja Kehys keräsivät kevään aikana järjestökentän näkemyksiä linjausta varten. Kepan kansalaisyhteiskunnan asiantuntijan Auli Starckin mukaan lopputulokseen ollaan varsin tyytyväisiä: kansalaisyhteiskunnan itsenäinen rooli ja moniäänisyys tuodaan vahvasti esille.
”Tosin pienten järjestöjen ja vapaaehtoistyön merkitystä olisi voitu huomioida enemmän ja todeta, että pienetkin toimijat voivat saada hyvää aikaan”, Starck sanoo.
Uutta linjauksessa on se, että ulkoministeriö on määrittänyt järjestöjen roolin ohella sen, miten se itse osallistuu kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntien vahvistamiseen niin EU:ssa, YK:ssa, kansainvälisissä rahoituslaitoksissa kuin paikallistasollakin.
Starckin mielestä ihmisoikeuspuolustajien työn tukemisen nostaminen omaksi kohdakseen on hieno asia, mutta samalla hän muistuttaa, että yhtä lailla ympäristöaktivistit ja monet muut valtioiden virallista linjaa kritisoivat toimijat kaipaavat kansainvälisiä puolustajia.
Se, mikä linjauksessa järjestöjä ihmetyttää, on kotimaan toimintaympäristössä tapahtuneiden rajujen asenne- ja rahoitusmuutosten ohittaminen. Kehitysyhteistyövarojen leikkaukset vaikuttavat järjestöjen saamaan rahoitukseen, ja uusien painotusten myötä vähentynyttä pottia ovat jakamassa myös yritykset.
”Yritysten kasvanut rooli voidaan nähdä uhkana järjestöille. Epävarmuus rahoituksesta vaikuttaa järjestöjen työhön ja lisää kilpailua niiden välillä”, Starck toteaa.
Etelän ääni jää vähäiseksi
Kansalaisyhteiskuntalinjauksen tavoitteena on ohjata paitsi ulkoministeriön ja kotimaisten järjestöjen työtä sekä ennen kaikkea luoda suuntaviivat sille, kuinka Suomi vahvistaa kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntia.
”Valmisteluprosessin aikana toivoimme, että yksi työpajoista olisi järjestetty yhdessä jonkun ministeriön edustuston ja sen paikallisten kumppanien kanssa, mutta lopulta etelän ääni jäi muutamiin videoterveisiin, joita keräsimme Kepan kumppaneilta”, Starck kertoo.
Hänen mukaansa ministeriön kauniit ajatukset kansalaisyhteiskuntatoimijoiden tukemisesta kehitysmaissa voivat myös jatkossa olla ristiriidassa käytännön kanssa, sillä leikkaukset ovat iskeneet juuri niin sanottuihin paikallisen yhteistyön määrärahoihin – ja vaikuttava toiminta vaatii riittäviä resursseja.
Mallimaan pitää olla rohkea
Nimensä mukaisesti linjaus määrittää raamit, ja vasta toimeenpano sekä seuraava rahoituskierros kertovat kunnolla, mitä painotukset tarkoittavat.
Linjaukseen on esimerkiksi kirjattu kunnianhimoinen tavoite: kaikissa ministeriön kehitysyhteistyövaroilla rahoittamassa toiminnassa, Suomessa ja kansainvälisesti, pitää etsiä toimintatapoja, jotka vahvistavat kansalaisyhteiskuntia. Nähtäväksi jää, miten ministeriö aikoo seurata käytännössä linjauksen toteutumista, ja missä yhteyksissä siihen palataan.
”Valmisteluprosessin aikana jäi myös itämään ajatus siitä, että jospa joku päivä saataisiin aikaan ulkopoliittinen kansalaisyhteiskuntalinjaus, jossa kansalaisyhteiskuntien vahvistaminen näkyisi kehityspolitiikan rinnalla myös kaupassa ja diplomatiassa”, Starck esittää.
Jotta Suomi voisi todella nousta ulkoministeriön visioimaksi kansalaisyhteiskuntakysymysten mallimaaksi, vaaditaan hänen mielestään kaiken kaikkiaan lisää aktiivisuutta:
”Suomen täytyy olla rohkeampi kansainvälisillä areenoilla, niin puheissa kuin teoissa.”
,
Kehityspoliittisen kansalaisyhteiskuntalinjauksen pääkohdat
Linjauksen perustana on Agenda 2030 -ohjelma. Ohjelman hengessä kansalaisyhteiskuntaa kannustetaan monitoimijayhteistyöhön.
Kansalaisyhteiskuntien vahvistaminen on sekä kehityspoliittinen tavoite että keino edistää Suomen muita kehityspoliittisia tavoitteita.
Kansalaisyhteiskuntien toimintavapautta on aktiivisesti puolustettava. Tähän työhön kuuluu esimerkiksi vapaan tiedonvälityksen ja sananvapauden edistäminen.
Suomi vahvistaa kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntia monella rintamalla: EU:ssa, YK:ssa, kansainvälissä rahoituslaitoksissa, edustustoissa käymällä vuoropuhelua paikallisten toimijoiden kanssa sekä puolustamalla ihmisoikeuspuolustajien työtä.
Kansalaisjärjestöt ovat ulkoministeriön keskeinen kumppani kehitysyhteistyössä ja humanitaarisessa avussa. Ministeriö kanavoi rahoitusta kotimaisille, kansainvälisille ja kehitysmaiden kansalaisjärjestöille.
Ministeriö asettaa jakamalleen rahoitukselle temaattisia, alueellisia tai maatason painopisteitä. Kehitysyhteistyövaroja myönnetään vain toiminnalle, joka edistää Suomen kehityspoliittisia tavoitteita.
Suomi on sitoutunut kehitysyhteistyön tuloksellisuuden periaatteisiin. Tämä edellyttää järjestöiltä sitä, että ne määrittelevät tavoiteltavat tulokset ja seurantajärjestelmät.
Kaikissa ministeriön kehitysyhteistyövaroilla rahoittamassa toiminnassa, Suomessa ja kansainvälisesti, pitää etsiä toimintatapoja, jotka vahvistavat kansalaisyhteiskuntia.
Lähde: Kehityspoliittinen kansalaisyhteiskuntalinjaus 2017