Maailmassa on tällä hetkellä 842 miljoonaa aliravittua ihmistä. YK:n vuosituhattavoitteesta puolittaa nälkäisten määrä vuoteen 2015 mennessä vuoden 1990 tasosta ollaan jonkin verran jäljessä, todetaan YK:n tuoreessa ”The State of Food Insecurity in the World 2013″ -raportissa.Talouskasvu on keskeinen tekijä nälän vähentämisessä, mutta ilman oikein suunnattua politiikkaa kasvun hedelmät eivät ole kaikkien ulottuvilla, raportissa muistutetaan.”Köyhissä maissa nälän ja köyhyyden vähentäminen onnistuu vain, jos talouskasvu on sekä kestävää että laajalti jaettua.”Ruokaturvaraportin ovat tuottaneet kolme YK-järjestöä: elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO, Maailman ruokaohjelma WSF ja Kansainvälinen maatalouden kehittämisrahasto IFAD.Raportin tuloksista ja suosituksista keskustellaan tarkemmin Roomassa 7.-11. lokakuuta pidettävässä ruokaturvakomitean kokouksessa, johon osallistuu YK-järjestöjen lisäksi hallitusten, kansalaisyhteiskunnan ja yksityisen sektorin edustajia.Tarkastellaanko ihmisiä vai prosentteja?Vuonna 1990 noin 23,6 prosenttia ihmisistä kehitysmaissa kärsi aliravitsemuksesta. Jotta vuosituhattavoite toteutuisi, pitäisi osuuden olla 11,8 prosenttia vuonna 2015. Nykytahdilla nälkäisten osuus on kahden vuoden kuluttua 13 prosenttia.Järjestöjen mukaan vuosituhattavoitteeseen voidaan kuitenkin vielä päästä, jos kehitysmaiden hallitukset ovat valmiita lisäponnistuksiin seuraavan kahden vuoden aikana.Sen sijaan huomattavasti kauemmas, käytännössä saavuttamattomiin, jää vuonna 1996 Maailman ruokahuippukokouksessa (World Food Summit, WFS) asetettu tavoite puolittaa nälkää näkevien absoluuttinen määrä, ei siis prosenttiosuus.Tämänkin tavoitteen määräaika umpeutuu vuonna 2015, mutta sen saavuttamiseksi nälkäisten määrän pitäisi tippua lähes 500 miljoonalla ihmisillä.Kaakkois-Aasiassa huimaa edistystäVaikka kokonaiskuva on synkkä, on nälkää koskeva vuosituhattavoite saavutettu jo 62 kehitysmaassa ja WSF:n kunnianhimoinen tavoitekin 22 maassa, raportissa muistutetaan. Niissä maissa, joissa tavoitteeseen ei ole päästy, on selityksenä yleensä konfliktit, huono infrastruktuuri ja heikot poliittiset instituutiot.Määrällisesti aliravittuja ihmisiä on eniten eteläisessä Aasiassa (295 miljoonaa), Saharan eteläpuolisessa Afrikassa (223 miljoonaa) ja itäisessä Aasiassa (167 miljoonaa). Nälkäisten osuus väestöstä on selkeästi suurin Afrikassa, jossa lähes joka neljäs kärsii aliravitsemuksesta.Sen sijaan erityisesti Kaakkois-Aasiassa kehitys on ollut vauhdikasta: vuonna 1990 lähes joka kolmas alueen asukas oli aliravittu, nykyään enää joka kymmenes.”The State of Food Insecurity in the World 2013” -raporttiFAO: Global hunger down, but millions still chronically hungry
Raportti: Nälkäisten määrä on vähentynyt, muttei tavoiteaikataulussa
842 miljoonaa ihmistä eli noin joka kahdeksas maailman asukkaasta on aliravittu. Tavoitteet nälkäisten määrän vähentämisestä vuoteen 2015 mennessä uhkaavat jäädä toteutumatta, todetaan YK-järjestöjen ruokaturvaraportissa.
Teksti: Sanna Jäppinen