Toista kertaa Suomeen saapuva Kizaba tuo festariyleisölle valloittavan shown, jossa perinteiset kongolaiset rytmit yhdistyvät elektroniseen musiikkiin. Kizaban musiikissa kuuluvat esi-isien laulut, soukous ja afrobeat sekä useat kielet, kuten ranska, englanti, kikongo ja lingala. Artistin toinen albumi Future Village (2024) sai useita ehdokkuuksia Kanadan JUNO Awardseissa vuonna 2024, mukaan lukien vuoden parhaan maailmanmusiikin albumin ehdokkuuden.
Berliinistä käsin vaikuttava Jamila & The Other Heroes huokuu vallankumouksellisuutta, vapautta ja voimaantumista. Yhtye nimettiin laulaja Jamila Al-Yousefin palestiinalaisen isoäidin mukaan, ja heidät tunnetaan erityisesti kappaleistaan palestiinalaisten oikeuksien ja vapauttamisen puolesta. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva viisihenkinen yhtye tarjoilee festariyleisölle aavikkomaisen psykedeelisiä kitarariffejä, arabialaisia perkussiorytmejä sekä lumoavia laulumelodioita englanniksi ja arabiaksi.
”Minulle Palestiina on lopulta universaali muistutus siitä, että vapaus on jotain, mitä meidän on harjoitettava yhdessä, solidaarisesti”, sanoo Jamila Al-Yousef.
Venezuela, oikeus vapauteen
Venezuelalainen kuvajournalisti Manu Quintero ja Venezuelasta raportoinut toimittaja Maija Salmi keskustelevat Venezuelan oikeudesta vapauteen. Miltä Venezuelan kriisi näyttää henkilökohtaisesta ja ammatillisesta näkökulmasta uutisotsikkojen takana. Quintero on kuvannut viimeiset 15 vuotta kotimaansa kriisiä useille tiedotusvälineille ja uutistoimistoille, muun muassa National Geographiciin, The Washington Postiin, The New York Timesiin ja Time Magazineen. Ohjelman tuottaa Maailman kuvalehti.
”Geopoliittisen melun keskellä elää kansa, joka unelmoi vapaudesta”, sanoo Manu Quintero.
Lisää ohjelmajulkaisuja maalis–huhtikuussa
Lisää kotimaisia ja kansainvälisiä konsertteja, puheohjelmaa, lastenohjelmaa, työpajoja sekä monenlaista muuta innostavaa tekemistä ja näytteilleasettajien tarjonta julkaistaan maalis–huhtikuun aikana. Festivaalille odotetaan noin 25–30 000 kävijää kahden päivän aikana. Festivaalin tapahtumapaikkojen joukkoon on saatu aiempien Lasipalatsin aukion, Bio Rexin, Narinkkatorin ja Luckanin lisäksi Rosebudin Kirjamaailma sekä Kampin kappeli.
Haku näytteilleasettajaksi auki vielä kaksi viikkoa
Perinteiseen tapaan Maailma kylässä täyttyy myös järjestöistä ja muista organisaatioista, jotka esittelevät toimintaansa paremman maailman puolesta. Näytteilleasettajien haku on avoinna 25.2. asti. Mahdollisuuksia on monenlaisia: telttapaikkoja Narinkkatorilla, sisäpaikkoja Bio Rexissä, feissausta, liikkuvia kärryjä sekä viime hetken ohjelmapaikkoja. Muista myös mahdollisuus mainostaa festivaalialueen screeneillä, ja tutustu festivaalin kumppani Pågån telttatarjoukseen.
Hae vapaaehtoiseksi kevään tärkeimpään tapahtumaan
Koe kevään värikkäin tapahtuma osana festaritiimiä. Vapaaehtoisena voit osallistua festivaalin toteutukseen esimerkiksi ohjelmatuotannossa, asiakaspalvelussa, henkilökuntakahvilassa tai somistus- ja opastustöiden parissa. Saat kokemusta tapahtuma-alalta, tutustut samanhenkisiin ihmisiin ja olet mukana luomassa iloista festivaalitunnelmaa tärkeiden aiheiden parissa. Haku vapaaehtoistehtäviin on avoinna 28.4. asti.
Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingon järjestämän Maailma kylässä -festivaalin pääyhteistyökumppanit ovat Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto, Kirkon Ulkomaanapu ja Maailman Kuvalehti.
Maailma kylässä -festivaali teemalla Vapaus 16.–17.5.2026 Lasipalatsikorttelissa Helsingin keskustassa.
Lisätiedot:
Viestintä: Nelli Korpi, nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698
Yhteistyökumppanit: Marjo Martin, marjo.martin@fingo.fi, +358 50 317 6694
Ohjelma: Johanna Eurakoski, johanna.eurakoski@fingo.fi, +358 50 317 6696
Aluetuotanto: Laura Valoma, laura.valoma@fingo.fi, +358 50 317 6742
Näytteilleasettajat: Ville-Valtteri Marjeta, ville-valtteri.marjeta@maailmakylassa.fi, +358 50 317 6720
Maailmakylassa.fi
Facebook
Instagram
Tilaa uutiskirje
MaailmaKylässä #Vapaus
Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty kestävän kehityksen festivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän maailman puolesta. Kansainvälinen ilmaistapahtuma järjestetään 16.–17.5.2026 Helsingin keskustassa, Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla teemalla Vapaus. Festivaalin arvot ovat monimuotoisuus, innostavuus, yhdenvertaisuus, vastuullisuus ja yhteisöllisyys.