Burkina Fason viljelijät globaalien ja kansallisten voimien puristuksissa

Neem-puun alla istuu joukko epäluuloisen näköisiä miehiä. Ollaan Saloquen kylässä läntisessä Burkina Fasossa. Maassa, jonka vientituloista noin 60 prosenttia tulee puuvillasta. Puuvillanviljelijä Udu Coulibaly veljineen ei näytä ilahtuvan siitä, että suomalainen kuluttaja on tullut kyselemään heidän kuulumisiaan. Vaatii herkkiä tuntosarvia ja pitkää pinnaa, että tulkkina toimiva työparini saa voitettua miesten luottamuksen. Emme ole paikallisen puuvillayhtiön kätyreitä vaan haluamme tietää, miten heillä menee.
Burkina Fasossa puuvillaa viljellään yli 200 000 maatilalla ja se tuo toimeentulon likimain kahdelle miljoonalle ihmiselle. Udu Coulibalyn tavoin useimmat puuvillankasvattajat ovat pienviljelijöitä ja viljelevät noin hehtaarin kokoista peltoalaa.
Elinkeino on monin tavoin epävarma, mutta useille perheille se on ainoa tapa ansaita rahaa. Mahdollisuudet vaikuttaa puuvillantuotannon reunaehtoihin ovat olemattomat, ja velkakierteeseen ajautuminen sekä viljelykemikaalien aiheuttamat terveysriskit ovat vakava uhka puuvillanviljelyn varassa eläville perheille. Viljelyä on kuitenkin jatkettava, koska puuvillatuloja tarvitaan lasten koulunkäyntiin sekä lääkärimaksuihin ja lääkkeiden ostoon.
EU:n ja Yhdysvaltain tukiaiset painavat hinnan alas
Coulibalyn perheen taloudelliseen tulokseen vaikuttavat monet heistä itsestään riippumattomat tekijät. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksena epäsäännöllisiksi muuttuneet sateet vaikeuttavat runsaasti vettä vaativan puuvillan viljelyä. Pahimmat epävarmuutta aiheuttavat tekijät ovat kuitenkin ihmisen aikaansaannosta.
Puuvillan tuotantokustannukset ovat Burkina Fasossa kansainvälisesti vertailtuna maailman alhaisimpien joukossa, ja maan tuottama puuvillakuitu huippulaatuista, koska sato poimitaan käsin.
Näistä eduista huolimatta Burkina Fasolla ei ole mahdollisuuksia menestyä kilpailussa puuvillan maailmanmarkkinoilla, koska Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin viljelijöilleen maksamat puuvillatuet vääristävät markkinoita.
Ilman maataloustukia puuvillan viljely olisi Yhdysvalloissa ja EU:n alueella taloudellisesti kannattamatonta, mutta tukijärjestelmät kannustavat lisäämään puuvillan tuotantoa, ja sadot myydään maailmanmarkkinoille todellisia tuotantokustannuksia alhaisempaan hintaan. Oxfamin raportin mukaan Burkina Faso menetti Yhdysvaltain puuvillatukien seurauksena 12 prosenttia vientituloistaan satokaudella 2001—2002.
Euroopan unionin osuus maailman puuvillanviennistä on 4,7 prosenttia. Se on siis pieni tekijä verrattuna Yhdysvaltoihin, joka on 37 prosentin osuudellaan maailman johtava puuvillanviejä. Euroopan unionin puuvillatuet auttavat kuitenkin osaltaan ylläpitämään Länsi-Afrikan viljelijöiden kannalta epäreilua tukijärjestelmää. Lisäksi tukipolitiikka on ristiriidassa vuonna 2004 Pariisissa vahvistetun Euroopan unionin ja Afrikan puuvillakumppanuusohjelman tavoitteiden kanssa. Ohjelma pyrkii tukemaan Afrikan puuvilla-alan kilpailukykyä sekä vähentämään sen haavoittuvuutta.
Riskit viljelijöille, voitot valtiolle
Puuvillan tuotanto on Burkina Fason parhaiten organisoitu maatalouden ala. Maassa toimii kolme yhtiötä, jotka vastaavat puuvillan viljelyssä tarvittavien tuotantotarvikkeiden jakelusta sekä puuvillan ostosta ja puuvillakuidun jalostamisesta. Yhtiöt ovat jakaneet maan kolmeen alueeseen, joissa kullakin yrityksellä on monopoliasema. Merkittävin puuvillayhtiöistä on kansallisessa omistuksessa oleva Sofitex.
Udu Coulibalyn kotikylä kuuluu Sofitexin alueeseen. Ennen satokauden alkua hän ostaa puuvillansiemenet, lannoitteet sekä torjunta-aineet velaksi Sofitexilta ja sitoutuu samalla myymään satonsa yhtiölle. Sofitex määrittelee niin puuvillasta maanviljelijälle maksettavan kuin tarvikkeidenkin hinnan, sekä päättää kullakin satokaudella viljeltävästä lajikkeesta.
Läheisessä Walin kylässä puuvillaa viljelevä Kani Gnoumou kertoo, että burkinafasolaisten puuvillanviljelijöiden tilanne on nykypäivänä surkea. Elinkeino on käynyt kannattamattomaksi ja riskit ovat mahdollisia hyötyjä suuremmat. Gnoumou nimeää merkittäväksi syyksi heikkoon tilanteeseen nykyisin viljeltävän puuvillalajikkeen. Samaa sanovat Udu Coulibaly ja hänen veljensä.
Vuodesta 2008 Sofitexin alueella toimivat viljelijät ovat kasvattaneet amerikkalaisen biotekniikkajätti Monsanton geenimanipuloitua puuvillaa. Gnoumou kertoo, että ennen GMO-viljelyyn siirtymistä viljelijöiden tulojen luvattiin kasvavan, koska torjunta-aineita tarvittaisiin huomattavasti vähemmän.
Toiveet paremmasta tulevaisuudesta muuttuivat kuitenkin tulojen romahtamisen myötä katkeraksi pettymykseksi. GMO-siemenet ovat kalliita, ja tuottavat viljelijöiden näkökulmasta epäedullisen sadon: paljon höyhenenkevyttä puuvillakuitua mutta vain vähän siemeniä. Sofitex maksaa viljelijöille puuvillasta sen painon mukaan, joten siementen määrä vaikuttaa ratkaisevasti maanviljelijöiden tuloihin.
Korruptiota
Puuvillasadosta saatu hinta määräytyy painon ohella myös puuvillakuidun laadun perusteella. Sadonkorjuun jälkeen Sofitexin virkamiehet kiertävät viljelijöiden luona arvioimassa sadon laadun ja luokittelevat sen joko ykkös- tai kakkoslaaduksi. Udu Coulibalyn mukaan sadon myyminen kakkoslaatuna tarkoittaa sitä, ettei saatu hinta riitä kattamaan Sofitexilta otettua velkaa. Arviointiin voi saada muutoksen maksamalla virkailijalle reilun sadan euron lahjuksen.
Kani Gnoumou kuvaa yhtiön toimintatapaa kiristykseksi. Sofitexilta otettu velka on maksettava takaisin satokauden tuloksesta riippumatta, tai muuten on turha odottaa luottoa seuraavan satokauden alussa.
Huonon sadon tehneet viljelijät joutuvatkin myymään karjaansa ja muuta perheen omaisuutta saadakseen velan kuitattua. Kyvyttömyys huolehtia perheen toimeentulosta on suuri häpeä. Velkakierteeseen joutuneiden viljelijöiden itsemurhat ovat surullisen tuttuja myös Walin ja Saloquen kylissä.
Viljelijät toistensa kimpussa
Puuvillan maailmanmarkkinahinta on tällä hetkellä korkeammalla kuin 140 vuoteen. Kuluvan satokauden alussa Burkina Fason maanviljelijät vaativatkin korotusta heille maksettavaan puuvillan hintaan. Samalla he vaativat maatalouskemikaalien hinnanalennusta.
Sofitex ei vastannut viljelijöiden vaatimuksiin useissa kaupungeissa järjestetyistä mielenosoituksista huolimatta, ja maanviljelijät päättivät asettaa puuvillan viljelyboikottiin.
Boikotin julistamisen jälkeen Sofitex maksoi eräiden alueiden viljelijöille huomattavia summia erilaisten palautusten muodossa. Näillä alueilla puuvillasato kylvettiin normaalisti. Puuvillaboikotin takana seisseet viljelijät raivostuivat rikkureille ja aloittivat kostoiskut.
Heinäkuun alussa alkaneissa yhteenotoissa on tuhottu satoja hehtaareita puuvillapeltoa, tuotantotyökaluja sekä muuta yksityistä ja julkista omaisuutta. Virkavalta on saapunut puolustamaan viljelyä jatkaneita maanviljelijöitä ja pahimmillaan selkkaukset ovat yltyneet aseellisiksi. Ainakin kuusi ihmistä on kuollut ja useita kymmeniä haavoittunut vakavasti.
Viljelijöiden nimet on muutettu. Kirjoittaja on teatterintekijä, joka valmistelee parhaillaan puuvillan tuottajista ja kuluttajista kertovaa dokumentaarista näyttämöteosta työnimellä ”Cotton Project”.