Hyväntuulinen, harmaantunut tiedemies istuu helsinkiläishotellin aulassa aamukahvilla ja haluaa muuttaa sen, miten maailmassa tehdään sijotuksia. Karl Sauvant on kestävien sijoitusten vanhempi tutkija Columbian huippuyliopistossa Yhdysvalloissa. Hän toivoisi, että sijoitustoiminnan ytimeen nostettaisiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, niin sanottu Agenda 2030.
Saattaa kuulostaa haihattelulta, mutta Sauvantin mukaan käynnissä on selkeä trendi siihen suuntaan, että sijoitustoiminta on tulevaisuudessa avointa sekä yhteiskuntaa, tasa-arvoa ja kestävää kehitystä tukevaa.
”Mutta kulkeeko trendi suoraan ylöspäin vai mutkitellen ylä- ja alamäissä, on toinen kysymys”, hän sanoo ja naurahtaa. ”Ollaanko avoimessa ja kestävässä sijoitusympäristössä 10, 15 vai 20 vuoden päästä, se jää nähtäväksi.”
Sauvantia eivät kiusaa liikaa edes Brexit tai hänen kotikaupungistaan New Yorkista Valkoiseen taloon valitun Donald Trumpin protektionistinen politiikka. Vaikka jotkut haluavat sulkea rajat, sen ei tulisi häiritä sitä, että muut näkisivät kuinka yhteistyö maiden välillä on tärkeämpää kuin koskaan.
”Jos joku ei halua olla pelissä mukana, ei se tarkoita, että koko joukkueen pitää keskittyä vain omaan peliin Päivastoin: EU:n pitäisi nyt olla aktiivisempi ja tutkia, miten yhteistyötä maiden välillä voi lisätä. Kenelläkään ei ole veto-oikeutta siihen, mitä muut maat tekevät.”
Pitäisi muuttaa systeemiä, ei yrityksiä
Karl Sauvant ei käy taisteluaan yksin. Kun Maailman talousfoorumi vuonna 2011 päätti perustaa asiantuntijatyöryhmän pohtimaan sitä, miten sijoitukset saataisiin tukemaan kestävää kehitystä, Sauvant kutsuttiin sen johtoon.
Työryhmä jätti loppuraporttinsa viime vuonna, ja nyt Sauvant ja kumppanit kiertävät maailmalla edistämässä sen suosituksia. Siksi hän on Helsingissäkin, puhumassa muun muassa Kepan ja Kehityspoliittisen toimikunnan seminaarissa eduskunnassa.
Hän sanoo, että sijoittajien parissa alkaa olla pienimuotoista kiinnostusta kestävyyteen – ainakin yritysten ohjeistoissa on mainintoja yhteiskuntavastuusta. Esimerkiksi kaivosyhtiöt alkavat ottaa huomioon, että paikallisia yhteisöjä on kuultava, luonosta on pidettävä huolta ja ehkä olisi hyvä maisemoida paikat siistiksi kaivauksien jälkeen. Aika moni yritys haluaa jo kompensoida hiilijalanjälkeään.
Mutta tärkeintä olisi muuttaa sijoitusten takana olevaa järjestelmää. Maailmassa on yli 3 000 kahdenvälistä sopimusta sijoituksista, ja alueellisia sopimuksiaksin on 432 kappaletta. Niihin kestävän kehityksen tavoitteet olisi saatava mukaan.
”Hallitukset neuvottelevat nämä sopimukset, ja heillä on yksi tärkeä päämäärä: he haluavat sijoituksia, jotka tuovat talouskasvua, vientiä ja työpaikkoja”, Sauvant sanoo. ”Mutta jos kestävän kehityksen tavoitteet ovat hallituksille tärkeitä – jos ne ovat tosissaan – niin silloin sen pitäisi näkyä kaikissa sopimuksissa.”
”Kestävyys mukaan maailman Finnfundeihin”
Yksi syy, miksi sijoituksia halutaan mukaan kestävän kehityksen talkoisiin, on rahoitusvaje: kunnianahimoisia tavoitteita ei yksin verovaroin kateta. Mutta kuinka tärkeitä kestävän kehityksen tavoitteet ovat oikein köyhille maille? Jos kaikki haluavat sijoituksia, niin eikö esimerkiksi Mosambikin kaltainen maa ota, mitä annetaan – kestävyydestä viis?
”Se vaihetelee”, Sauvant sanoo.”On maita kuten Suomi, joilla on kestävän kehityksen toimeenpanosuunnitelma. On myös paljon kehitysmaita, jotka sanovat olevansa kiinnostuneita, mutten osaa sanoa, kuinka paljon vakuuttelut näkyvät käytännön politiikassa.”
”Jos Mosambikille tarjotaan sijoituksia, jotka eivät millään tavalla edistä kestävää kehitystä – tai jotka voivat olla jopa haitallisia – niin on täysin mahdollista, että he valitsevat silti sijoitusten tuomat vientitulot ja työpaikat. Niin moni rikaskin maa saattaisi tehdä.”
Se on Sauvantin mukaan yksi suuri syy sille, ettei kestävyyttä voi laskea vain yhden toimijan varaan.
”Voitaisiin kysyä, voisiko esimerkiksi sijoitusyhtiö kuten Finnfund päättää, että ennen kuin hankkeita tuetaan, niistä pitää tehdä selvitys siitä, miten ne tukevat kestävän kehityksen tavoitteita.”
Kansainvälisillä rahoituslaitoksilla on Sauvantin mielestä paljon paremmat mahdollisuudet tehdä kestäviä ratkaisuja kuin yksittäisillä köyhillä mailla.
Suomi voisi olla aloitteellinen
Julkisuudessa on puhuttu paljon kansainvälisistä investointisopimuksista kuten TTIP:stä. Eniten niissä tunteita herättävät kiistojen ratkaisumekanismit. Kansainväliset yritykset voivat usein sopimusten puitteissa haastaa maita oikeuteen, jos niiden toimintaa häiritään esimerkiksi ympäristölainsäädännöllä.
Siksi Sauvantin mielestä olisi erittäin tärkeää tehdä konfliktien sovittelusta tasapuolista ja kaikille mahdollista. Nykyisissä sopimuksissa velvollisuuksia asetetaan käytännössä vain valtioille – ei sijoittajille. Tämän tulisi hänestä muuttua, ja velvollisuuksiin tulisi hänestä ehdottomasti kirjata kestävän kehityksen periaatteita.
Hän toivoisi, että käytännön politiikassa Suomi olisi aloitteellinen siinä, että investointeihin ja niihin liittyvään lainsäädäntöön kehitettäisiin kansainvälinen neuvontakeskus. Sellainen toimii jo kansainvälisen kaupan alalla Maailman kauppajärjestö WTO:ssa.
”Suomi oli sen perustajajäsen, joten olisi loogista, että Suomi olisi perustamassa vastaavaa keskusta investointilainsäädäntöön.”
Neuvontakeskus voisi palvella kehitysmaita, koska on hyvin tavallista, että esimerkiksi Mosambikin kaltaisilla mailla ei ole varaa kymmenien miljoonien oikeudenkäyntikuluihin – vain suurilla yrityksillä on sellaisia rahoja.
Euroopan komissio on esittänyt kansainvälisen investointioikeuslaitoksen perustamista. Sen toimintaa tällainen neuvontakeskus voisi myös tukea.
Entä kansalaisyhteiskunta? Onko vain kabinettityöllä merkitystä?
”Kansalaisyhteiskunnalla on suuri rooli”, Sauvant sanoo. ”Koko investointiympäristö elää, ja koko ajan tutkitaan sitä, miten sijoitukset saadaan palvelemaan kestävää kehitystä ja oikeudenmukaisuutta.”
”Monien tahojen yhteinen prosessi olisi erittäin toivottava. Koko systeemiä pitäisi katsoa kestävän kehistyksen lasien läpi ja hyväksyä se, että suorat sijoitukset ovat merkittävä voima maailmantaloudessa. Ne sitovat maailmantalouden yhteen ja ovat hyvin tärkeitä monissa maissa. Nyt tämä voima pitäisi saada palvelemaan kestävää kehitystä.”