Elokuvantekijät ovat usein yhteiskunnallisia vaikuttajia, mutta Soe Arkar Htun ei koe olevansa aktivisti sanan varsinaisessa merkityksessä.
”Minusta aktivismi tarvitsee vähän erilaisia taitoja ja tietoja”, hän sanoo. ”Dokumentointi voi silti olla osa yhteiskunnallista liikehdintää.”
Usein esimerkiksi ihmisoikeusloukkauksien tai ympäristökatastrofien yhteydessä dokumentointi ja ikään kuin todistajana toimiminen onkin tärkeää. Muutenkin elokuva-ala kiinnittää yhä enemmän huomiota vaikuttavuuteen. Joissain maissa elokuvatuotannoissa on jopa vaikuttavuustuottajia, joiden tehtävä on varmistaa, että elokuvia käytetään vaikuttamistyöhön tai tietoisuuden lisäämiseen elokuvan aiheista.
Arkarin mielestä elokuvantekijöiden ja varsinaisten aktivistien onkin syytä tehdä läheistä yhteistyötä, ja viestikapula siirtyy usein aktivisteille, kun elokuva on valmis.
”Elokuvia tehdään paljon yhteiskunnallisista asioista ja ihmisoikeuksista, ja aktivistit käyttävät elokuvia vaikuttamistyössään. Se on hyvä työnjako, sillä me elokuvantekijät mielellämme alamme tehdä seuraavaa elokuvaa, kun edellinen on valmis.”
Arkar on itse valmistunut Yangon Film School -elokuvakoulusta ja toimii nykyään sen varajohtajana. Oppilaitoksessa koulutetaan lyhytelokuvien ja täyspitkien dokumenttien tekijöitä, muun muassa suomalaisen Vikes-säätiön tuella.
Suurimmat haasteet työlle juontuvat tällä hetkellä sotilasvallankaappauksesta: turvallisuustilanteen tähden ei voi aina tietää, missä on turvallista liikkua kameroiden kanssa, ja aroista aiheista kerrottaessa ihmisten nimettömyys on pystyttävä takaamaan.
”Välillä keksimme aika luovia ratkaisuja ihmisten kasvojen peittämiseksi”, Arkar sanoo.
”Monille esteenä on myös rahallisen tuen puute. Elokuvan tekeminen ei ole halpaa, ja monet tekevätkin muita töitä, että heillä on varaa tehdä elokuvia.”
Yangon Film School on myös kouluttanut yhteisöjä tekemään videoita alueidensa ongelmista. Kyläläiset ovat esimerkiksi kuvanneet saastuneita vesilähteitä, ja kun videoita on näytetty viranomaisille, nämä ovat välillä korjanneet asioita.
”Elokuva on hyvä työkalu kirjoittamiseen ja lukemiseen verrattuna, koska ihmiset näkevät omin silmin, mitä jossain tapahtuu.”
Myös koulun elokuvia on käytetty vaikuttamistyöhön. Esimerkiksi metsäkadosta kertova elokuva johti lopulta siihen, että metsätalousministeriö lahjoitti uusia puita metsäkadosta kärsivälle alueelle.
Elokuvat toimivat myös sivistyksen ja suvaitsevaisuuden välineinä Myanmarissa, Arkar sanoo.
Pinta-alaltaan noin kaksi kertaa Suomea suuremmassa maassa on jopa 135 etnistä ryhmää. Koulun oppilaat valitaan joka puolelta maata, ja siten myös dokumentit kertovat elämästä maan eri alueilla. Koululla on viisi suosittua elokuvakeskusta eri puolilla Myanmaria.
”Kun elokuvia näytetään niissä, se tuo eri alueiden tarinoita toisten nähtäville, ja ihmiset voivat ymmärtää ja tuntea yhteenkuuluvuutta toistensa kanssa”, Arkar sanoo.